Ylioppilaskunnan Laulajat kajautti "taistelevalle Ukrainalle" Finlandian

4:08img
Katso videolta Ylioppilaskunnan Laulajien esitys.
Julkaistu 01.03.2022 16:48(Päivitetty 01.03.2022 22:38)

MTV UUTISET - STT

Mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajat on osoittanut tänään tukensa Ukrainalle tavalla, jonka he osaavat parhaiten – siis laulamalla. 

Ylioppilaskunnan laulajat osoitti tukea Ukrainalle laulamalla Venäjän suurlähetystön edessä. Kuudelta illalla alkaneeseen puhuttelevaan tilaisuuteen oli saapunut satoja ihmisiä. Ihmisillä oli Ukrainan sinikeltaisia lippuja ja yleisön joukossa näkyi myös lapsia.

Tilaisuudessa kuultiin alkuun Jean Sibeliuksen ja Toivo Kuulan tuotantoa. Ennen tilaisuuden lauluosuuden päättänyttä Finlandiaa kuultiin myös ukrainalainen joululaulu Voi mikä ihme.

Sibeliuksen Finlandia laulettiin siten, että Suomi ja synnyinmaa -sanat korvattiin laulussa Ukraina-sanalla. Yleisö toivoi heti Finlandian vaiettua sen laulamista toistamiseen voimakkaiden Ukraina-huutojen saattelemana. Ylioppilaskunnan laulajat ja yleisö lauloivatkin Finlandian toistamiseen korvaten laulun sanoissa Suomen jälleen Ukrainalla.

Laulun vaiettua ihmiset jäivät vielä Tehtaankadulle suurlähetystön eteen. Paikalle saapui vielä lisää ihmisiä. Rauhallisesti sujunut tuenilmaisu jatkui paikan päällä kuulluilla puheilla.

Ylioppilaskunnan Laulajien puheenjohtajan Jarno Oikkosen mukaan Finlandia-hymni kaikui "taistelevalle Ukrainalle, sen rohkealle kansalle sekä koko Euroopan yhteiselle turvallisuudelle".

Ukrainan sota -seurantaamme voit lukea tästä: Ukrainan sota nyt: Ukrainan parlamentin mukaan Valko-Venäjän sotilasjoukot ovat tunkeutuneet Ukrainan puolelle

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota