Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat huomenna äidinkielen lukutaidon kokeella. Ylioppilastutkintolautakunta julkaisi viime viikolla ohjeistuksen lukioille siitä, miten tulee toimia, jos kokelaalla epäillään koronatartuntaa. Sairaus- tai karanteenitapauksissa ylioppilastutkinnon suorittaminen voi viivästyä.
Oli kaupungissa koronaa tai ei, kaikki Suomen lukiot varautuvat tällä hetkellä poikkeustilanteisiin. Mikäli kokelaalla epäillään tartuntaa, tutkinnon suorittaminen ei välttämättä onnistu.
– Perus lähtökohta on, että jos kokelas on sairastunut tai karanteenissa, kokelas hakee ilmoittautumisen mitätöintiä. Joissain poikkeustilanteissa, karanteenitapauksissa, lukio ja terveysviranomaiset voivat harkita, onko erillisen tilan käyttämiseen edellytyksiä, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.
Joissakin tilanteissa voidaan harkita erillistä tilaa. Terveysviranomaisilla on pitkä lista vaatimuksia siitä, millainen tilan tulisi olla.
Terveysviranomaisia kiinnostaa tietää muun muassa se, miten kokelas saapuu kokeeseen ja miten hän lähtee paikalta. Hygienian puolesta kiinnostaa se, miten esimerkiksi vessassakäynti hoidetaan.
Viikissä on varauduttu karanteenitilanteeseen
Helsingissä Viikin normaalikoulun lukiossa karanteenitilanteeseen on varauduttu. Erillistila on hyväksymistä vaille valmis, mikäli tilanne sitä vaatii.
– Jos me saadaan siihen lupa, eli sehän täytyy anoa ja sopia viranomaisten kanssa. Mutta meillä on siihen mahdollisuus ja valmius, kertoo Viikin normaalikoulun lukion rehtori Marja Martikainen.
Martikaisen mukaan tilassa on oma poistumistiensä, joten kokelaan ei tarvitse kulkea koulun käytävillä.
Normaalikoulun ala-asteella todetun koronatapauksen jälkeen koulu on joutunut varautumaan taudin leviämiseen. Eri tilanteisiin varautuminen ja suunnittelu alkoi koulussa heti tapauksen jälkeen.
Martikainen muistuttaa, että paniikkia ei ole syytä lietsoa.
– Paniikkiin ei ole mitään syytä. Koulu toimii parhaansa mukaan ja olemme koko ajan lyhyelläkin varoitusajalla valmiita tekemään monenlaisia järjestelyitä.
Martikaisen mukaan tilanne on nyt rauhallinen, eikä uusia tartuntoja koulussa ole tiedossa.
– Hurjasti tsemppiä kaikille abeille, kyllä tämä hyvin vielä menee. Ei syytä huoleen eikä paniikkiin, Martikainen tiivistää.
Tutkinnon viivästyminen ei ole maailmanloppu
Korona ei silti ole ainoa asia, joka voi viivästyttää tutkintoa. Influenssat ja vatsataudit ovat jokavuotinen vitsaus. Mutta oli syy mikä tahansa, tutkinnon viivästyminen puolella vuodella voi kirpaista.
– Kuulostaa ehkä isolta asialta, varsinkin kun nuorelle kokelaalle tämä on aika pitkä aika. Mutta kyllä yleensä tässä sitten suunnitelmat täsmentyvät ja löytyy hyviä vaihtoehtoja sen pienen viiveen jälkee, YTL:n pääsihteeri Tähkä muistuttaa.
Tutkinnon mahdollinen viivästyminen riippuu myös siitä, mistä kirjoituksista kokelas jää paitsi. Valinnaisen aineen kirjoittamatta jättäminen ei vaikuta tutkinnon suorittamiseen.
– Voi olla, että kyse on ylimääräisestä kokeesta eikä sillä käytännössä ole juuri mitään vaikutusta. Jos tilanne osuu pakollisten kokeiden päälle, silloin pitää katsoa, voiko siellä kenties tehdä jotain vaihtoa pakollisten ja ylimääräisten välillä. Vai käykö niin, että kokelas hakee ilmoittautumisen mitätöinnin ja siitä tulee viive ylioppilaaksi valmistumiseen.
Lukiosta voi silti valmistua, vaikka ylioppilastutkinnon suorittaminen viivästyisikin.