Ennusteiden mukaan Etelä-Suomeen on luvassa poutasäätä ja Lapin yli kulkee saderintama.
MTV:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että Etelä-Suomeen on luvassa yöpakkasia.
Jokelan mukaan sateita on luvassa lähinnä pohjoisessa. Lapissa ajokeli voi olla huono räntä- ja lumisateiden vuoksi.
– Sää jatkuu aika samantapaisena, Jokela kertoo.
Huomenna perjantaina aamulla sataa monin paikoin. Etelässä on poutaa ja lämpötiloihin ei ole luvassa muutoksia.
– Perjantaina sateita on luvassa lähinnä pohjoisessa. Ajokeli voi olla Lapissa huono räntä- ja lumisateiden vuoksi, Jokela kertoo.
Sunnuntaina matalapaine saapuu lännestä.
– Ihan tavallisia syyssateita tulee maan keskivaiheille. Lapissa lunta voi tulla useitakin senttejä.
Ensi viikolle sääkartat näyttävät tuulisempaa keliä ja luvassa on matalapainetta. Lämpötila saattaa Jokelan mukaan kohota Etelä-Suomessa jopa viiteentoista asteeseen.