Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, että Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen väheneminen Ukrainalle olisi erittäin huono signaali.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on kohdannut vastarintaa republikaanileiristä Ukrainan tuen jatkamiseksi Venäjän kohta kaksi vuotta jatkunutta hyökkäystä vastaan. Erimielisyydet liittyvät Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan, tarkemmin maan raja-asioihin liittyviin päätöksiin.
Zelenskyi vetosi eilen Saksaan. Ukrainan presidentin mukaan Saksan olisi käytettävä sen taloudellista painoarvoa, jotta EU-maat antaisivat Ukrainalle nykyistä enemmän tukea taistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan.
Yhdysvalloissa on käynnissä presidentinvaalivuosi. Vastakkain ovat todennäköisesti Biden ja entinen presidentti, republikaaneja edustava Donald Trump. Zelenskyi varoitti, että Trumpin valtaannousu todennäköisesti muuttaisi maan suhtautumista käynnissä olevaan sotaan Ukrainassa.
– Yhdysvaltojen passiivinen suhtautuminen tai tuen väheneminen olisivat huono signaali, Zelenskyi sanoi Saksan yleisradioyhtiö ARD:lle.
Se ei olisi oikein kenellekään, Zelenskyi sanoi. Saksan vahva tuki voisi lujittaa koko EU:n tukea, Ukrainan presidentti totesi, kun häneltä kysyttiin, voisiko juuri Saksa olla tärkeässä roolissa Ukrainan tukemisessa, jos Yhdysvaltojen tuki vaikka hiipuisikin.
Lue myös: Zelenskyi kiitti Niinistöä Suomen tuesta – kommentoi yhteistyötä myös tulevan presidentin kanssa
Saksa: Euroopan on tehtävä enemmän
Saksan liittokansleri Olaf Scholz kommentoi viime keskiviikkona, että Euroopan maiden tulisi nostaa aseapua Ukrainalle, jos kävisikin niin, että Yhdysvaltojen tuki ehtyisi. Yhdysvallat on tällä hetkellä Ukrainan asevoimien suurin tukija.
– Euroopan on tehtävä enemmän, jotta Ukraina voi puolustaa omaa maataan, Scholz sanoi Die Zeit -lehden haastattelussa. Liittokansleri lisäsi, että Euroopan maat eivät tee tällä hetkellä lähellekään tarpeeksi tänä vuonna Ukrainan tukemiseksi.
Yhdysvaltojen presidentti Biden on sanonut, että hänen hallintonsa yksi prioriteeteista on tukea Ukrainaa niin aseellisesti kuin taloudellisesti. Kuitenkin Yhdysvaltojen monimutkainen sisäpolitiikka on asettunut maan laajan Ukraina-tuen osittaiseksi esteeksi.