Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

30 pastareseptiä joka lähtöön

Julkaistu 23.10.2018 19:34

Aika kerätä blogin varrelle kertyneet pastaohjeet nippuun. Niitä kertyi peräti 30 erilaista, vaikka tuntui, että olen kirjoitellut niitä harvakseltaan.

Karsastin ja yhä hiukan pastareseptien kirjoittamista, koska vaikka pasta upea ruoka onkin, se on "vain pasta". Arvostan itse enemmän yksinkertaisten pastojen viimeisen päälle hiottua tekniikkaa ja parhaita raaka-aineita enkä niinkään mitä erikoisempia makuyhtälöitä. Kun nyt kelasin läpi postaamani pastat, niin koen onnekseni pysyneeni tolkun rajoissa enkä ole yrittänyt kuin pari kertaa jotain outoa kuten mac'n'cheese burgeria. Siitäkin tuli toki hyvä. Kaiken tämän pastailoittelun keskellä haluan korostaa lajin olevan kiinni nimen omaan hyvistä raaka-aineista ja pastan ymmärtämisestä. Kastikkeen tulee maustaa pasta eikä pastan lillua kastikkeen keskellä. Suomessa mätätään usein pastaan kaikkea yltäkylläisesti ja se on yksinkertaisesti väärin, mitä tulee italialaiseen lähestymiseen. 2-5 raaka-ainetta ja korostetaan niiden makuja ja komboa. Sitä on hyvä pasta. Itse pastan tulee aina maistua soosin läpi. Siksi myös laadukas pasta on tärkeä elementti. Usein tärkein.

PS. Otin tähän mukaan vain yhden lasagnen. Tsekkaa myös muut lasagnereseptit!

PASTAKLASSIKOT

Klassinen lihapullapasta

Cacio e Pepe

Pasta alla Norma

Pasta all'arrabbiata

Pasta Carbonara

Pestopasta

Spaghetti alla puttanesca

Lasagne alla bolognese

LIHATTOMAT PASTAT

Herkkutattipasta

Sadonkorjuu-cannellonit kolmen juuston kastikkeella

Sitruuna-artisokkapasta

Pasta Primavera

Munakoiso-tomaatti-mozzarellapasta

Kesäkurpitsa-kikhernepasta

Perunapasta vol. 1 - pestoa ja vihreitä papuja

Perunapasta vol. 2 - "pyttipannu"

Sitruunainen Pasta Alfredo

Gratinoitu pastavuoka - italialainen makaronilaatikko

Kesäinen pasta kukkakaalista ja parsasta

MUUT

Sieni-kapris-kanapasta

Tomaattinen kanapasta

Kana-Alfredo -lasagnerullat

Taco-pasta

Mac 'n' Cheese kinkulla Anthony Bourdainin tyyliin

Papu-salamipasta

Musta Pasta Carbonara uppomunalla

Sitruunainen katkarapupasta chilillä

Mac 'n' Cheese Burger

Katkarapu-rucolapasta

Ykköspasta pekonista ja herneistä

Tuoreimmat aiheesta

pasta