The Kitchn -ruokasivuston ruokatoimittaja Dana McMahan laati käyttäytymisetiketin, josta jokaisen olisi nyt hyvä ottaa mallia ruokakaupassa käydessään.
Koronavirusepidemian jyllätessä maailmanlaajuisesti myös suomalaisten arki on muuttunut oleellisesti. Ruokaostoksia tehdessä ei ole voinut välttyä ajatukselta, pitäisikö kaappeihin ostaa nyt varuiksi säilykkeitä ja loppuvatko tietyt raaka-aineet pian kaupoista. The Kitchn -ruokasivuston ruokatoimittaja Dana McMahan kertoo miettivänsä nyt joka kerta ruokakaupassa käydessään, onko kyseessä mahdollisesti viimeinen ostoskerta, ennen kuin joutuu jäämään kotikaranteeniin.
– Kun katsoo kauppojen hyllyjä ja muita asiakkaita, kaikki tuntuvat nyt miettivän samaa. Tämä ajatus houkuttelee hamstraamaan ruokaa, mutta kun katsoin muutamaa jäljellä olevaa pussia kuivattuja mustia papuja, järkeilin: pavuilla pärjää pitkälle ja meitä on vain kaksi ihmistä kotona – myös muut ihmiset voivat tarvita niitä. Ostin siis vain kaksi pussillista.
Tästä Dana sai idean ruokakauppaetiketin laatimiseen. Vaikka monet säännöistä olisivat aivan yleispäteviä muutenkin, ovat ne erityisen tärkeitä nyt poikkeustilanteen vallitessa lähes koko maailmassa.
– Kun yritämme kaikki räpiköidä läpi tämän hämmentävän ja suoraan sanottuna pelottavan ajan, joidenkin perusmukavuuksien säilyttäminen voi auttaa meidät pysymään rauhallisina (ja ehkä saada muut ruokakaupoissa asioivat panikoimaan hieman vähemmän).
1. Älä hamstraa yli tarpeidesi
Houkutus on nyt suuri, mutta kaappeihin ei ole järkeä ostaa kilokaupalla ruokia, joita et muutenkaan söisi – varsinkin, jos tuotteet ovat vaarassa pilaantua. Kurkkaa täältä Marttojen neuvot järkevän kotivaran koostamiseen.
2. Pidä etäisyttä muihin
Jos ja kun asioit ruokakaupassa, älä tungeksi ostoskärryjen kanssa paikkaan, jossa on jo valmiiksi paljon ihmisiä. Nyt on hyvä syy pitää hieman etäisyyttä muihin ja ehkä jättää ne leipähyllyn maistiaiset väliin.
3. Ole kuitenkin lämmin ja avulias muille
Vaikka pidätkin etäisyyttä muihin ihmisiin, voit kuitenkin olla edelleen ystävällinen.
– Eräs nainen kysyi minulta kaupan kassalla, mistä olin löytänyt muutamia tuotteita. Neuvoin hänelle reitin ja hän vaikutti kiitolliselta. Vaikka pidämmekin etäisyyttä muihin, voimme silti puhua toisillemme – ja vähintäänkin hymyillä. Hymy on tarttuvaa hyvässä mielessä!
4. Katso, älä koske
Nyt ei ole todellakaan järkevää tutkia kymmenen eri pakkauksen selosteita tai hipelöidä hevi-osastolla jokaista hedelmää ja vihannesta. Käytä silmiäsi, älä käsiäsi.
5. Ole erityisen ystävällinen kaupan työntekijöille
Nyt ei ole erityisen mukavaa olla töissä ruokakaupassa tai kaupan kassalla, sillä monet asiakkaat ovat stressaantuneita ja purkavat ahdistuksensa vääriin ihmisiin. Kaupan työntekijät saattavat saada nyt vihaista palautetta esimerkiksi loppuneiden tuotteiden vuoksi, vaikka vika ei ole heidän. Muista siis olla ystävällinen ja kiittää. Tee kaupan henkilökunnan työstä niin helppoa kuin mahdollista.
6. Ota oma kestokassi kauppaan mukaan
Kestokasseja kannattaa suosia muutenkin, mutta erityisesti nyt. Ainakin Yhdysvalloissa on jo havaittu muovipussipulaa kaupoissa. Ota oma kassi mukaan, niin myös luonto kiittää.
7. Tarkista, tarvitseeko läheisesi tai naapurisi jotain kaupasta
Kaikki eivät välttämättä pääse tai uskalla lähteä nyt kauppaan. Erityisesti monet ikäihmiset voivat nyt tarvita apua. Nyt tarvitaan yhteisöllisyyttä. Vaikka riskiryhmään kuuluvien kanssa kannattaakin nyt vältellä turhaa kanssakäymistä, voit silti olla avuksi ja esimerkiksi soittaa ja kysyä, voisitko tehdä ruokaostokset esimerkiksi naapurisi puolesta. Käy kaupassa ja jätä ostoskassi vaikka naapurisi oven taakse.
8. Muista myös kauppakassipalvelut
Jos mahdollista, voit välttää turhan kaupassa käymisen myös tilaamalla ostokset suoraan kaupasta kotiisi – tai noutaa valmiiksi kerätyt ostokset ruokakaupan noutopisteeltä.
Lue myös: Lopeta turha hamstraaminen ruokakaupassa! Martat listaavat: Näitä ruokia kaupasta kannattaa nyt oikeasti ostaa kotivaraksi
Osittainen lähde: The Kitchn