Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Burger Kingin ravintoloitsija pidätettiin – heitti kastiketta asiakkaan päälle

Burger King
Burger King on suosittu pikaruokaketju. Kuvan liike ei liity tapaukseen.Shutterstock
Julkaistu 29.08.2016 10:46

MTV LIFESTYLE

Yhdysvaltojen New Hampshiressa sijaitsevan Burger King -ravintolan päällikkö sai syytteen heitettyään kastiketta asiakkaan päälle.

Poliisin mukaan välikohtaus alkoi asiakkaan valitettua hampurilaisestaan. Ravintoloitsija Douglas Waterman oli kimpaantunut tästä niin, että hän oli heittänyt kastiketta asiakasta päin. Osa kastikkeesta likasi asiakkaan paidan.

Waterman perustelee hermostumistaan myös sillä, että asiakas oli loukannut sanallisesti häntä. Waterman myönsi tekonsa myöhemmin poliisille.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Burger King -ketjussa asiakkaat ovat saaneet osakseen huonoa palvelua. Viime vuonna Burger Kingin työntekijä uhkasi lyödä asiakasta tämän kutsuessa ostamaansa pirtelöä huonoksi. Kyseinen työntekijä sai tempauksestaan potkut.

Lähde: Foxnews

Tuoreimmat aiheesta

Hampurilainen