Vegaanisen ruokavalion myötä nainen huomasi positiivisia muutoksia niin omassa jaksamisessaan kuin ihonsa kunnossa. Viikko ei kuitenkaan pitänyt sisällään ainoastaan onnistumisia ja hyviä hetkiä.
VIDEO: Alkuvuodesta Helsingissä järjestetyt vegemessut kiinnostivat suomalaisia.
Vegaaninen ruokavalio on kasvattanut viime vuosina huimasti suosiotaan, ja vegaanisia vaihtoehtoja on ilmaantunut lisää niin kauppojen hyllyille kuin ravintoloiden ruokalistoille. The Insider-sivustolle kirjottanut Clara Appelbaum päätti noudattaa viikon ajan suosikkiruokavaliota nähdäkseen, millaisesta ruokavaliosta todellisuudessa oikein on kyse.
Viikon aikana nainen huomasi, kuinka vaikeaa 100-prosenttisen vegaaniruokavalion noudattaminen loppupeleissä oikein onkaan. Vaikka viikko toi eteen monia haasteita, se toi mukanaan myös positiivisia muutoksia niin lisääntyneenä energiana kuin ihon kunnon paranemisena.
Aamiainen tuotti aluksi haasteita
Kun tyypilliset aamupalatuotteet, kuten jogurtti ja kananmunat olivat pannassa, naisen täytyi todella kiinnittää huomiota siihen, mistä hän aamupalansa oikein koostaisi.
Yllätyksekseen hän huomasi, että monet turvallisilta vaihtoehdoilta tuntuvat tuotteet, kuten aamiaismurot, saattoivat sisältää eläinperäisiä ainesosia. Pienen tutkimuksen kautta uusi aamupala löytyi soijajogurtista ja myslistä.
Vegaanisen ruokavalion myötä nainen huomasi, ettei hän kaivannut tyypillistä aamukahviaan, jota ilman hänen oli ennen vaikea päästä aamuisin käyntiin.
Lounas ja illallinen olivat helppoja valmistaa
Kasvispitoiset tacot, kastikkeet ja spagettiateriat olivat sen verran maukkaita ja kuitupitoisia, ettei Appelbaum kaivannut aterioilleen lainkaan lihaa. Naisen yllätykseksi vegaanisten annosten löytäminen osoittautui varsin helpoksi, ja jopa pikaruokaa saa nykyisin vegaanisena.
– Se oli niin maukasta, etten edes välittänyt siitä, ettei siinä ollut lihaa, Appelbaum kertoo syömästään vegaaniburgerista.
LUE MYÖS: Parempi kuin "perushyvä" – testaa tämä herkullinen vegeburgeri: "Onnistui yllättämään, piru vie"
Jälkiruoat ja makeat herkut tuottivat naiselle aluksi ongelmia, sillä naisen rakastama suklaa ei ole vegaaneille sopiva vaihtoehto. Onneksi naisen ystävä suositteli hänelle vegaanista kookosmaitojäätelöä, joka naisen mukaan kirjaimellisesti pelasti hänen elämänsä.
"Halusin hukuttautua isoon juustoiseen pizzaan"
Kuinka juustoa ja suklaata rakastava nainen selvisi vegaanisesta viikosta, ja aikooko hän jatkaa kokeilua?
– Vaikka yritin parhaani, en pystynyt elämään 100 prosenttisesti vegaanina, sillä sääntöjä oli enemmän kuin aluksi ymmärsin. Jopa ruoka-aineet, jotka näyttävät vegaanisilta, voivat siltä sisältää eläinperäisiä tuotteita, Appelbaum kertoo.
Epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta nainen huomasi vegaanisen ruokavalion noudattamisesta olevan myös monia etuja. Uuden ruokavalion ansiosta energia tuntui riittävän niin töihin kuin treeneihin.
– Minusta tuntui, että energiatasoni parani merkittävästi lihattoman ja kasvispainotteiden ruokavalion myötä
Runsaasti vitamiini- ja antioksidanttipitoisia kasviksia ja hedelmiä nautittuaan nainen huomasi positiivisia muutoksia myös ihonsa kunnossa. Myös lompakko kiitti, sillä lihapitoiset ruoat maksavat yleensä kasvisruokia enemmän.
Hyvistä puolista huolimatta Appelbaum kertoo, ettei aio ryhtyä vegaaniksi. Hän kertoo rajoittavansa nykyisin eläinperäisten tuotteiden käyttöä, mutta jotkut asiat elämässä ovat liian isoja vastustettaviksi.
– Viikon loputtua halusin vain hukuttautua isoon juustoiseen pizzaan, Appelbaum päättää.
Lähde: TheInsider