Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Eikö paino putoa? Tyypillinen virhe voi estää laihtumisen – ruokavaliosta riippumatta

8:20img
Videolla suomalaisasiantuntija perkaa yleisiä ruokaan liittyviä uskomuksia.
Julkaistu 26.03.2019 06:59

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Jos haluat laihtua ja voida hyvin, muista juoda riittävästi vettä.

Noudatitpa sitten millaista ruokavaliota hyvänsä, yksi tyypillinen virhe voi estää pääsemästä toivottuihin tuloksiin. Urologi Thomas Chi Kalifornian yliopistosta kertoo, että monesti ihmiset keskittyvät niin paljon ruokaan, että unohtavat niinkin yksinkertaisen asian kuin veden juomisen.

– Äärimmäisiä dieettejä noudattavilla on taipumusta saada liian paljon suolaa ja liian vähän nestettä, Chi kertoo Business Insider -sivustolle ja lisää tämän olevan ongelma etenkin lihaa suosivilla dieeteillä.

Tutkimukset puhuvat veden juomisen puolesta

Vaikka veden juominen itsessään ei laihduta, sillä on tärkeä rooli kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta aina toimivasta aineenvaihdunnasta nälän hallintaan. Juominen on tärkeää myös siitä syystä, että monesti jano tulkitaan näläksi, jolloin moni saattaa sortua ylimääräisiin välipaloihin.

– Tiedän, että jos en juo tarpeeksi vettä, haluan varmasti syödä enemmän. Myös lasillinen vettä täyttää vatsaasi. Joten juomalla paljon vettä aterioiden välillä, tunnet olosi kylläiseksi nopeammin, julkkiskokki ja terveyskirjailija Devin Alexander kertoo.

shutterstock_400659769

Runsaalla veden juomisella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. 

Väitteeseen on olemassa myös tutkimusnäyttöä. Vuonna 2016 julkaistussa 18 000 ihmisen tutkimuksessa havaittiin, että paljon vettä juovat söivät päivän aikana vähemmän kaloreita kuin ne, jotka nauttivat vettä pienempiä määriä. 

Vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa puolestaan todettiin, että ennen ateriaa vettä juovat onnistuivat pudottamaan painoaan paremmin verrattuna niihin, jotka eivät vettä nauttineet. 

Juo vesilasillinen ja odota 15 minuuttia

Jos veden juominen unohtuu, helppo keino lisätä vettä ruokavalioon on asettaa itselle hälytys soimaan tunnin tai kahden välein. Pian saatat huomaat, että hälytystä ei enää tarvita, vaan veden juomisesta on tullut tapa. 

LUE LISÄÄ: Juoma, joka tehostaa ruoansulatusta ja auttaa laihtumaan – juo tätä ennen aamupalaa ja huomaa ero!

Toinen asiantuntijoiden antama laihdutuskikka on nauttia lasillinen vettä aina silloin, kun pikkunälkää iskee. Odota veden juomisen jälkeen 15 minuuttia ja kuulostele, vaivaako nälkä enää. Jos nälkä on tiessään, olit vain janoinen. Jos nälkä vaivaa edelleen, nauti terveellinen välipala. 

Lähteet: Healthline, BusinessInsider, FoxNews   

Tuoreimmat aiheesta

Ruokavalio