Muistatko vielä ajan, kun kahvitehdas Paulig valmisti myös pakastetuotteita? Pakasteiden valmistus aloitettiin Suomessa itse asiassa jo 1940-luvulla.
MTV:n ruokasivusto Makuja.fi kertoi perjantaina, kuinka Helsingissä avattiin aikoinaan Helsingissä Pauligin syväjäädyttämö, joka oli koko Pohjoismaiden ensimmäinen. Henrik Paulig oli tunnetun kahviyrityksen johdossa sota-aikana, jolloin oli haasteena saada rintamalle muonitusta. Maailmalta tulikin idea syväjäädyttämöstä, joka avattiin Helsingin Herttoniemeen vuonna 1943.
Ruokia kutsuttiin syväjäädytetyiksi tuotteiksi. Nimi todettiin kuitenkin liian vaikeaksi, joten aiheesta päätettiin järjestää nimikilpailu suomalaisten keskuudessa. Nimikilpailun voitti sana "pakaste".
Ensimmäiset pakasteruoat Suomessa
Pauligin ensimmäisten pakastetuotteiden joukossa oli muun muassa herneitä ja muita vihanneksia. Pian markkinoille kuitenkin saatiin myös ensimmäiset valmisruoat. Olisitko uskonut, että Suomessa myytiin jo 1940–1950-luvuilla pakastettuja hampurilaisia?
Pauligin pakastetuotevalikoimiin kuuluivat tuolloin myös pakastetut lihapullat, pakastettu pinaatti sekä myöhemmin myös erilaiset jäätelöt.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.