Kaurapuuro kuuluu monen suomalaisen aamurutiineihin. Tiedätkö jo syyt, miksi puuroa kannattaa syödä?
Yllä olevalla videolla: Testaa myös paahdettua kaurapuuroa
Aloitatko sinäkin aamusi useimmiten kaurapuurolla? Suomalaisten suosikkiaamiainen sisältää runsaasti terveyshyötyjä. Puuro on jo itsessään ravitsevaa, mutta moni täydentää sitä vielä pienellä proteiinilisällä ja esimerkiksi marjoilla. Kaurapuuroa voisikin pitää kaikkien aikojen aamupalana, sillä kauralla on monia tutkittuja terveysvaikutuksia.
Auttaa ehkäisemään aivoverenkiertohäiriöitä
Tuoreen tutkimuksen mukaan säännöllisesti aamiaista nauttivat ovat muita pienemmässä aivoverenkiertohäiriöiden vaarassa. Tanskalaistutkimuksen mukaan erityisesti kaurapuuro näyttäisi olevan hyvä aamiaisruoka. Asiasta kertoi terveysjulkaisu Duodecim. Tutkimus julkaistiin Stroke-lehdessä, ja se perustuu 55 000 tanskalaisen kolmetoistavuotiseen seurantaan.
Tutkijoiden laskelmien mukaan osallistujien riski sairastua aivoverenkiertohäiriöihin olisi ollut pienempi, jos he olisivat vaalean leivän ja kananmunien sijaan syöneet kaurapuuroa. Ero ei ollut suuren suuri, vain muutaman prosentin luokkaa, mutta pienilläkin muutoksilla voi olla suuria vaikutuksia väestötasolla.
Pätevät terveysväittämät
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on hyväksynyt kauralle ja eritoten kauran beetaglukaanille kolme terveysväittämää: Kauran beetaglukaanit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina, kauran beetaglukaanin nauttiminen osana ateriaa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista aterian jälkeen ja kaurajyvän kuitu edistää ulostemassan lisääntymistä.
Puuroannoksesta saat vitamiineja ja mineraaleja, kuten rautaa, sinkkiä, magnesiumia, fosforia ja B1-vitamiinia.
Vatsa toimii ja painonhallinta helpottuu
Kauran liukenemattomat kuidut edesauttavat vatsan ja suoliston hyvinvointia. Tutkimuksissa on osoittu kuitupitoisen ruokavalion yhteys painonhallintaan. Kaurapuuro on siis mainio aamiainen myös painonpudottajalle ja auttaa karistamaan kiloja. Lautasellinen kaurapuuroa, johon on käytetty noin 30 grammaa hiutaleita, täyttää miltei puolet päivittäisestä kuidun tarpeesta
Kaura sopii myös vatsavaivoista kärsiville ja ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivien FODMAP-ruokavalioon.
Nälkä pysyy loitolla
Kuitupitoinen kaurapuuro sulaa elimistössä hitaammin kuin monet piilosokeria sisältävät aamupalaruoat, kuten esimerkiksi murot. Kaurapuuro auttaa pitämään verensokerin tasaisena, olon virkeänä sekä nälän loitolla erityisen menestyksekkäästi – varsinkin jos puuron nauttii pienen proteiinilisän kera.
Puuro valmistuu helposti
Kaurapuuron valmistaminen ei vie aamullakaan kauan aikaa. Kaurapuuron voi toki valmistaa myös pikaversiona mikrossa. Ole kuitenkin tarkkana, jos valitset pikapuuron: osa maustetuista versioista sisältää runsaasti piilosokeria.
Tuunaamalla taatusti ravitseva herkku
Puuroon ei kyllästy helposti, mikäli sen tuunaamiselle uhraa ajoittain hieman aikaa. Testaa puuron kanssa perinteisen voisilmän lisäksi erilaisia marjoja, pähkinöitä ja siemeniä, rahkaa, raejuustoa tai vaikka hedelmiä. Jos kaurapuuroa jää yli, siitä voi leipoa vaikka herkullisia kaurarieskoja tai -sämpylöitä!
Lue myös: Joko testasit? Arja jättää kaurapuurosta yhden ainesosan pois ja siitä tulee täydellistä: "Maku todella erottuu"
Lähteet: Harvardin yliopisto, VTT, sydan.fi