Murskattuja pellavansiemeniä myydään kaupassa sellaisenaan ja sen lisäksi niitä on monissa leivissä. Niitä ei kuitenkaan ruotsalaisasiantuntijan mukaan kannattaisi syödä, sillä ne voivat olla terveydelle haitallisia.
Pellavansiemeniä on pidetty terveellisenä niiden sisältämien hyvien rasvahappojen vuoksi, mutta sen lisäksi ne sisältävät haitallista linamariini-glykosidia. Linamariini on aine, joka voi elimistössä muuttua myrkylliseksi syaanivedyksi, kertoo Aftonbladet.
Ruotsin Elintarvikeviraston johtaja Jan Sjögren suosittelee, että murskattujen pellavansiementen syönti kannattaisi lopettaa ainakin siksi aikaa, kunnes asiasta saadaan lisätietoa.
Aikaisemmin on suositeltu, että murskatut pellavansiemenet tulisi kuumentaa ennen syömistä. Tämä väite kuitenkin kumottiin, koska kuumennuksen ei todettu poistavan myrkkyä. Sjögrenin mielestä valmistajien pitäisi itse vetää tuotteet pois myynnistä, mutta tähän ei ole vielä moni suostunut.
Kokonaisia pellavansiemeniä voi huoletta syödä silloin tällöin, mutta murskatuista siemenistä voi imeytyä enemmän haitallisia aineita kehoon. Linamariinista muodostuva myrkky voi aiheuttaa ihmiselle pahoinvointia sekä oksentelua.
Lähde: Aftonbladet