Joulu on jo ovella, eikä joulukinkkujen suosio näytä tänäkään vuonna juurikaan hiipuvan. Suomalaiset lihavalmistajat paljastavat, mitkä ovat joulun 2021 hittikinkut.
Videolla ohjeet pienen joulukinkun paistamiseen.
Vaikka joulupöydän antimet monipuolistuvatkin vuosi vuodelta, moni suomalainen valitsee tänäkin vuonna joulupöytäänsä perinteisen kinkun. Esimerkiksi HKScanin teettämässä kuluttajatutkimuksessa joulukinkku mainitaan edelleen tärkeimpänä joulupöydän ruokaelementtinä. Kinkun jälkeen tärkeimpiä ovat joululaatikot, joulupuuro sekä graavilohi.
Foodwestin jouluruokatutkimukseen 2020 vastanneista lähes 90 prosentilla kinkku kuuluu vahvasti jouluun. Kinkun hankinnassa tärkein kriteeri on kotimaisuus. Noin 43 prosenttia tutkimukseen vastanneista totesi, että viime jouluna haluttiin erityisesti suosia entistä enemmän kotimaisia raaka-aineita ja jouluruokia.
Perinteiset kinkut pitävät pintansa
Atrian mukaan edes pandemia-aika ei ole vaikuttanut merkittävästi joulun viettoon. Kinkun valmistus itse kotona omassa uunissa on monelle tärkeä joulutraditio ja perinteiden arvostaminen näkyy myös Atrian kinkkumyynnissä. Potkalliset joulukinkut ovat kysyttyjä juhlan tuojia vuodesta toiseen. Atrian suosituin kinkku on 7 kilon raakapakastettu juhlakinkku.
– Kuluttajien kotitalouksiin ostamista kinkuista noin 40 prosenttia on perinteisiä luullisia kinkkuja ja loput erilaisia luuttomaksi leikattuja pienempiä joulukinkkuja. Vaikka perinteiset potkalliset joulukinkut ovat edelleen kysyttyjä, suosiotaan kasvattavat myös pienemmät alle 5 kilon kinkut, kertoo Atrian tuoteryhmäpäällikkö Eeva Juva.
– Noin 75 prosenttia Atrian kinkuista myydään pakastettuna ja neljännes tuoreena. Kypsien kinkkujen suosio ei ole kasvanut ja niitä hankitaan edelleen verrattain harvoin. Tämä selittynee sillä, että joulukinkun valmistaminen kuuluu kiinteänä osana joulun viettoon, eikä silloin haluta välttämättä valita kaikkein helpointa vaihtoehtoa, Eeva Juva jatkaa.
Valtaosa haluaa paistaa itse kinkkunsa
Myös HK:lla ollaan noteerattu pienempien kinkkujen suosion kasvu. HK:lla alle 5 kilon kinkut kattavat noin 60 prosenttia koko kinkkujen myyntivolyymista. Myös alle 3 kilon kinkut jatkavat kasvuaan. Sen sijaan isot, yli 7 kilon kinkut ovat jäämässä alle 10 prosenttiin volyymista.
Valtaosa suomalaisista paistaa HK:n mukaan kinkkunsa tavallisessa uunissa paistopussissa. Valmiiksi kypsennetyn kinkun valitsee hieman yli 19 prosenttia kinkun ostajista.
– Vaikka kypsien kinkkujen kasvuprosentit ovat isoja, haluaa valtaosa edelleen paistaa itse kinkun. Pienten kinkkujen myyntimäärien kasvu jatkuu, HK:lta kerrotaan.
Luomukinkut myydään loppuun joka vuosi
Lihatuottaja Tamminen povaa tälle vuodelle vilkasta joulusesonkia ruokien osalta. Joulunalusajan tuotteet ovat olleet kauppojen hyllyissä jo marraskuun alulta asti, ja joulutuotteiden huippusesongin odotetaan alkavan viimeistään viikkojen 49 ja 50 taitteessa.
– Markkinoilla näkyy nyt selvästi positiivinen vire. Joulusesongista saattaa hyvinkin tulla aktiivisempi kuin edeltävinä vuosina. Vaikka isoja tapahtumia ei vielä täysillä järjestetäkään, nyt uskalletaan jo liikkua, nähdä kavereita ja kokoontua työporukoilla pikkujoulujen ja muiden illanviettojen merkeissä. Jouluna taas laitetaan ruokaa ennen kaikkea perheen kesken yhdessä, kertoo Tammisen toimitusjohtaja Pasi Tamminen.
Tammisella tuotetaan kotimaisia joulukinkkuja tänä vuonna reilu 250 000 kiloa. Luomukinkkujen osuus tästä on noin 60 000–70 000 kiloa. Tammiselta muistutetaan, että jos itselleen halajaa jouluksi luomukinkun kannattaa olla ajoissa liikenteessä.
– Olemme jo monena jouluna myyneet loppuun kaiken tuottamamme luomukinkun. Pakasteena tuotteita on saatavilla jo nyt. Marraskuulta hyvän matkaa joulukuulle jatkuvalla joulunalussesongilla kysyntä on erityisen suurta muun muassa pienille kinkuille, kypsille kinkkuviipaleille ja muille pienempien pakkauskokojen tuotteille, sanoo Tammisen myynti- ja markkinointijohtaja Tero Oinonen.
Tamminen on Suomen suurin luomukinkkujen tuottaja. Luomukinkkuja myy myös muun muassa Tapola Oy ja Reinin liha. Myös monet lihatuottajat myyvät luomukinkkuja suoraan tiloilta.
Lue myös: Suosikkikinkkua tulossa kauppoihin aiempaa enemmän, mutta silti sitä ei riitä kaikille halukkaille – tässä on tavallisen ja luomukinkun todellinen ero
Lähteet: Atria, HK, Tamminen