Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Jos teet usein vain uunilohta tai kalakeittoa, lue tämä: "Tuttu raaka-aine voi näyttää itsestään aivan uusia puolia!"

kuha-ceviche
Pro Kala ry
Julkaistu 23.08.2020 14:02

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Moni valmistaa kalaa kotikeittiössä aina tutulla ja turvallisella tavalla. Suomalaisten kohdalla tämä tarkoittaa usein esimerkiksi uunilohen tai kalakeiton kokkaamista. Pro Kala ry kannustaa kokeilemaan myös uusia valmistustapoja kalalle. Oletko jo kokeillut näitä?

Videolla alkuvuodesta toteuttamamme makutesti. Voittaako luonnonkala tonnikalan?

Kalakeittoa, uunilohta ja paistettuja fileitä. Klassikot ovat klassikoita syystä: nämä herkut kuuluvat monien lempiruokiin. Joskus sitä kaipaa kuitenkin vaihtelua. Pro Kala ry muistuttaa, että kalaa voi valmistaa monella tapaa.

– Uutta kypsennyskonstia käyttämällä tuttu raaka-aine voi näyttää itsestään aivan uusia puolia!

Kalaa voi keittää muuhunkin kuin keittoon

Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että kalaa voi myös keittää: onhan kalakeitto kaikille tuttu ruoka. Keitettyä kalaa voi kuitenkin tarjota muutenkin kuin keiton joukossa. Kun kalan hauduttaa kypsäksi, se säilyy takuulla mehevänä eikä kuivu, kuten joskus uunissa tai pannulla paistaessa voi käydä. Keitinveden voi kevyesti suolata tai kypsennykseen voi käyttää kalalientä.

– Älä anna veden kiehua voimakkaasti poristen, jotta kala ei hajoa kypsyessään, vaan käytä mietoa lämpöä, Pro Kalalta muistutetaan.

Raakakypsytys on muutakin kuin graavausta

Raakakypsytetty kala voi kuulostaa vieraalta, mutta graavikala lienee jo tutumpi. Graavaus on yksi raakakypsytyksen muodoista. Graavikalaa voi tehdä kotona, perustarpeet löytyvät luultavasti jo keittiön kaapeista. Yksinkertaisimmillaan graavaukseen tarvitaan vain suolaa ja sokeria. Muita raakakypsytettyjä kalaruokia ovat esimerkiksi cevichet, joissa kala kypsennetään vaikkapa limemehun hapokkuuden avulla.

Pikaruokaa kalasta friteeraamalla

Tekeekö mielesi pikaruokaa? Kalaa voi myös friteerata! Taikinoitu kala kypsyy rapeakuoriseksi ja sisältä meheväksi nopeasti. Kalan leikkaaminen pienemmiksi annospaloiksi helpottaa friteerausta.

– Jotta öljy pysyy tarpeeksi kuumana, älä täytä kattilaa tai pannua kalapaloilla kokonaan, vaan friteeraa pienissä erissä. Valmiit palat voi nostaa talouspaperille jäähtymään, jotta ylimääräinen rasva ei valu suoraan ruokalautaselle

Lue myös: Pastamestari Jarkko lyö faktat tiskiin: Tämä on suomalaisten yleisin virhe pastan valmistuksessa – et kai sorru?

Lähde: Pro Kala ry

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka