Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Teetkö kalakeiton näin? Kermaisen kalasopan paras valmistustapa – tarkkana perunavalinnan kanssa!

shutterstock kalakeitto lohikeitto
Kalakeittoon kannattaa sujauttaa pottujen lisäksi myös muita kasviksia, kuten porkkanaa. Shutterstock
Julkaistu 08.02.2022 08:15

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Miten tehdään täydellistä kalasoppaa? Koostimme kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi parhaat kalakeittovinkit.

Helmikuun kahdeksas päivä vietetään kansallista Kalakeittopäivää. Pro Kala ry:n mukaan Kalakeittopäivää vietetään, jotta suomalaiset muistaisivat kalan syönnin positiiviset puolet. Kalaa syödään edelleen liian vähän suosituksiin nähden, vaikka valtaosa tiedostaakin kalan terveysvaikutukset. Vain kolmannes suomalaisista syö kalaa suositusten mukaan, eli 2–3 kertaa viikossa.

Itse tehty kalaliemi hakkaa kaupan valmiin version

Jos kalakeittoon haluaa toden teolla panostaa, kannattaa joskus kokeilla kalaliemen tekemistä itse. Se ei ole ollenkaan vaikeaa!

Itse tehty kalaliemi:

Irrota kalan päästä kidukset. Huuhdo perkeet kylmän veden alla ja nosta ne kattilaan. Lisää vesi, suolaa, sipulia, purjonvarsia, pippureita, sitruunaa ja laakerinlehtiä. Kiehauta. Kuori kalaliemen pintaan kertyvä vaahto pois. Hauduttele kalalientä juuri ja juuri kiehumispisteessä noin 30 minuuttia. Anna kalaliemen levätä 30 minuuttia ja siivilöi liemi.

Ohje: Hätälä

Kalatuotteita valmistava Hätälä suosittelee pyytämään kalatiskiltä kalan perkeet mukaan. Voit käyttää fileet keittoon ja keitellä liemen esimerkiksi lohen päästä, ruodoista ja nahasta.

Kalaliemen valmistamista itse suositteli MTV Uutisten Makuja-ruokasivuille myös keittiömestari Ari Ruoho vuonna 2017.

– Kun kalalientä keittää kotona, kannattaa keittää vähän enemmän kerralla ja pakastaa sitä, vaikka ihan litran purkkeihin, Ruoho vinkkasi.

Ruohon mukaan paras kalaliemi syntyy vaaleista kaloista. Kidukset tulee ottaa aina kalan päästä pois, ja ruodot tulee huuhdella hyvin.

Valitse kalakeittoon oikeanlainen peruna

Myös perunalajikkeissa on eroja, muistuttaa Kalaneuvos. Hyvän keiton saa aikaiseksi, jos luottaa tuttuun ja turvalliseen yleisperunaan. Sitä myydään kaupoissa keltaisissa pusseissa. Kalaneuvoksen mukaan paras kalakeitto syntyy kuitenkin kiinteästä perunalajikkeesta (vihreä pussi). 

– Kiinteä perunalajike, kuten siikli, sisältää vähemmän tärkkelystä kuin esimerkiksi yleisperuna. Tästä syystä kiinteä perunalajike ei hajoa kypsennettäessä, vaan pitää muotonsa kypsennyksen aikana ja sopii siksi hyvin keitto- ja uuniruokiin, Kalaneuvokselta kerrotaan.

Lue myös: Harri Syrjänen paljastaa luottoreseptinsä salaisuuden: "Ehkä maailman paras lohikeitto"

Kala keittoon samaan aikaan kerman kanssa – käytä kuohukermaa

Kala on raaka-aineena herkkä, eikä se parane kalakeitossa pitkään hauduttamalla. Jos kalan lisää jo sopan keittämisen alkuvaiheessa, valmiista keitosta ei välttämättä enää edes erota kokonaisia kalapaloja. 

Raa'at kalapalat kannattaa lisätä soppaan vasta loppuvaiheessa, esimerkiksi samaan aikaan kerman kanssa. Ja

– Turhaa sekoittamista kannattaa välttää. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa ja keitto on valmis tarjoiltavaksi, Kalaneuvokselta opastetaan. 

Ja mitä kermaan tulee, täyteläisimmän maun saa kunnon kuohukermalla. 

Myös valmiiksi kypsä kala sopii keittoon

Voit korvata osan tai kaiken raa'an kalan keitossa valmiiksi kypsennetyllä kalalla laittamalla kypsät kalapalat keittoon sitten, kun olet jo poistanut kattilan liedeltä.

Maukas kalasoppa valmistuu esimerkiksi savukalasta.

– Keittoon savukala tuo upean, pehmeän savun maun, Pro Kala ry:stä vinkataan.

Viimeistele tuoreilla yrteillä

Parhaan lopputuloksen saa, kun kalakeitossa käyttää tuoreita yrttejä. Perinteisen kalakeiton mausteeksi sopii tietysti tilli ja esimerkiksi hienonnettu ruohosipuli. Aasialaistyylisen kalakeiton saa helposti vaihtamalla kerman kookoskermaan ja perinteiset suomalaiset yrtit esimerkiksi korianteriin. 

Lue myös: Vartissa valmis helppo kalakeitto! Suomalainen huippukokki paljastaa salaisen ainesosan, joka tekee keitosta täydellistä

Lähteet: Pro Kala ry, Kalaneuvos, Hätälä

Videolla: Näin valmistuu Harri Syrjäsen täydellinen lohikeitto

0:54img

Tuoreimmat aiheesta

Kala