Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Kevytmaito sittenkin huonompi valinta kuin täysmaito? Ravitsemusasiantuntijat jyrähtävät: "Emme suosittele rasvatonta maitoa lapsille"

7:27img
Julkaistu 05.02.2020 12:35

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Maidon ja maitorasvan terveellisyydestä keskustellaan jälleen. Tuoreet tutkimustulokset puhuvat täysrasvaisten maitotuotteiden puolesta, ja esimerkiksi Britannian ravitsemusterapeuttien yhdistys suosittelee erityisesti lasten ruokavalioon täysmaitoa rasvattoman sijaan.

Maidon ja maitorasvan terveellisyys on puhuttanut jo vuosia ja asiantuntijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kannattaako ruokavaliossa suosia mieluummin rasvattomia vai täysrasvaisia maitotuotteita.

Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan täysmaitoa juovista lapsista tulee epätodennäköisemmin ylipainoisia aikuisina, kertoo CNN. Riski ylipainoon oli 39 prosenttia pienempi kuin vähärasvaista maitoa juovilla.

Toronton yliopiston tutkijatiimi analysoi yli 14 eri tutkimusta, joissa oli mukana yhteensä yli 20 800 lasta. Tutkimuksessa vertailtiin lapsia, jotka joivat täysmaitoa (3,25 % rasvaa) lapsiin, jotka joivat vähärasvaista (1,5-2 % rasvaa) maitoa. Tutkimusta johtanut tutkija Jonathon Maguire muistuttaa, että tutkimus oli puhtaasti havainnollinen. Hän arvioi, että täysmaitoa juovat lapset saattavat tuntea olonsa kylläisemmäksi, mikä voi vaikuttaa ylipainoriskin laskemiseen.

"Emme suosittele vähärasvaista tai rasvatonta maitoa lapsille"

Maguire tiimeineen aikoo nyt toteuttaa kontrolloidun jatkotutkimuksen 500 alle 5-vuotiaalla lapsella. Tutkimuksessa seurataan kahden vuoden ajan, miten maitovalinta vaikuttaa lapsen painoon, vai vaikuttaaku mitenkään. Tutkimuksissa otetaan myös huomioon lasten muut elämäntavat ja ruokavalio.

Britannian ravitsemusterapeuttien yhdistyksen puheenjohtaja Lucy Upton sanoo, että maidon rasvat ovat tärkeitä lapsen kasvun kannalta.

– Emme suosittele vähärasvaista tai rasvatonta maitoa lapsille. Etenkään alle 5-vuotiaille, hän sanoo.

Samaa mieltä on myös Britannian ravitsemusyhdistyksen ravitsemustutkija Simon Steenson.

– Lapsille, jotka syövät muuten hyvin, voi antaa hieman kevyempää maitoa 2 ikävuoden jäkeen, mutta rasvattomat tai 1 prosenttia rasvaa sisältävät maidot eivät ole sopivia alle 5-vuotiaille. 

Aiheesta kiistelty aiemminkin

Maidosta kliinistä tutkimustyötä tehnyt ravitsemustutkija, tohtori Mario Kratz Fred Hutchinson Cancer Research Center -tutkimuskeskuksesta ja Washingtonin yliopistosta Yhdysvalloista kommentoi Ylen haastattelussa vuonna 2017 maitotuotteiden terveellisyyttä. Hänen mukaansa rasvaton maito ei luultavasti ole terveellisempää.

– Syy, miksi monet maat suosittelevat rasvatonta maitoa ja muita rasvattomia meijerituotteita, perustuu pääasiassa teoreettiseen pohdintaan: jos poistat maidosta rasvan, saat lasillisessa maitoa vähemmän kaloreita – tämän ajatellaan helpottavan ihmisiä välttämään ylimääräisiä kaloreita. Lisäksi huonojen rasvojen poiston ajatellaan ennaltaehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Teoriassa tämä toimii, mutta kun katsotaan tutkimustuloksia, ei rasvattoman maidon käytöstä näy selkeää etua verrattuna rasvaisempaan versioon, Kratz totesi.

Samassa Ylen artikkelissa suomalainen Maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm kuitenkin muistutti, että suomalaiset saavat ruokavaliostaan liikaa tyydyttynyttä rasvaa.

– Sellaiset ruokavaliomuutokset, joilla parannetaan rasvan laatua ovat terveyttä edistäviä ja tämän takia rasvaton maito on osa terveellistä ruokavaliota, Hielm perusteli.

Alan asiantuntijoiden näkemykset maitorasvan terveellisyydestä ovat siis ristiriidassa keskenään. Suomalaiset ravitsemussuositukset kannustavat valitsemaan vähärasvaisen tai rasvattoman maidon.  Sen sijaan esimerkiksi Kanadassa tehtiin viime vuonna radikaali päätös: maito- että lihatuotteet siirrettiin ravitsemussuosituksissa kokonaan sivuosaan ja tilalle suositellaan nyt kasviproteiineja. 

Lähteet: CNN, Yle, Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka