Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Lihapullat osa 3 - Kreikka

MTV Oy, All rights reserved
Julkaistu 23.01.2013 06:15

Lihapullasaaga jatkaa Välimeren ympärillä suunnaten Kreikkaan. Siellä lammastaikinaan eksyy entistä enemmän mausteita Lähi-Idän puolelta. Kuohkeutta taikinaan antaa couscous. Keftédes eli kreikkalainen lihapulla on loistava alkupala eli meze ja toimii mielestäni parhaiten itsetehdyn tzatsikin kera. Talvella se voi sukeltaa myös lämpimään tomaattikastikkeeseen tai keittoon. Tai sitten lekotella talvisen salaatin päällä, kuten me teimme. Sisällä lymyilevä fetapala antaa hauskan makuvivahteen.

LIHAPULLILLA MAAILMAN YMPÄRI

Italia

Espanja

KEFTEDES - kreikkalaiset lihapullat 500 g lampaan jauhelihaa

2 dl kypsää couscousia

100 g fetaa, 1 cm kuutioina

1 punasipuli, hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna

1 kananmuna

3 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna

1 rkl kuivattua oreganoa

1 rkl kuivattua minttua

1 rkl kuivattua timjamia

1 rkl kanelia

2 tl juustokuminaa, jauhettuna

1 tl cayennepippuria

suolaa

mustapippuria

Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Anna sen jäähtyä. Sekoita kaikki ainekset keskenään fetaa lukuunottamatta. Ota hiukan taikinaa käsiin ja littaa sitä hiukan. Laita fetapalanen keskelle ja pyörittele taikina ympärille palloksi. Paista koepallo pannulla oliiviöljyssä. Mausta taikina sitten mieleiseksesi. Pyörittele samalla tyylillä n. 15 feta-täytteistä palloa. Paista. Nauti esim. tzatsikin tai salaatin kera. Tai vaikka tomaattikastikkeen (resepti).