Monelle tulee yllätyksenä, mistä karkkinimi Haribo tulee
Mitä "Haribo" tarkoittaa? Selvitimme!
Haribon mainosrallatus on jäänyt jumiin moneen suomalaispäähän, mutta mitä "Haribo" varsinaisesti tarkoittaa?
Yhtiö on perustettu jo 1920. Sen nimi on itse asiassa yhdistelmä monia sanoja!
Tästä Haribon nimi tulee
Nimi tulee sekä perustaja Hans Riegelin nimestä että hänen synnyinpaikastaan, joka on Saksan Bonn. Sanojen ensimmäiset kaksi kirjainta muodostavat nimen: Ha-Ri-Bo.
1922 yhtiö kehitti oman hittituotteensa, nallekarkin, jota tuolloin kutsuttiin nimellä Danginc bear, tanssiva karhu. Nallekarkin esivanhemmat olivat nykyistä suurempia sekä hoikempia. Nykyisenmallisiksi karhut muuttuivat vasta 1978.
Mistä Mars-patukan nimi tulee?
Muitakin karkkituotteita on toki nimetty keksijöidensä mukaan. Mars-patukan kehittäjän nimi on Forrest Mars; hänen isänsäkin sukunimi oli Mars, mutta Frank C. Mars loi omaa nimeään kantavan herkun sijaan Milky Way -patukan, joka muuten on nimetty pirtelöjuoman mukaan.
Mistä Snickersin nimi tulee?
Snickersin nimi sen sijaan ei tule ihmiseltä, vaan huhujen mukaan hevosesta!
Tarina kertoo, että Snickersin perustanut pariskunta omisti Snickers-nimisen hevosen, jonka mukaan 1930-luvun patukkauutuus nimettiin.
Lue myös: Tiesitkö, kuinka klassinen Omar-karkki on saanut nimensä? – "meni aikaa kymmenen minuuttia"
Lue myös: Tiedätkö, mikä näiden irtokarkkien nimi oikeasti on? Testaa tietämyksesi – yllätyt taatusti
Katso myös: Teiltäkin löytynee tämä rasia – mutta tiedätkö, mikä sen alkuperäinen nimi on?
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Vappu Pimiän minestronekeitto
-
Mokkapalat
-
Anun mokkakakku
-
Jäädytetty Nutella-juustokakku
-
Taivaallinen omenahillo
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mokkapalat – Nannan täydellinen ohje, jolla saat uskomattoman mehevän lopputuloksen
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen