Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

MTK: Nyt kannattaa ostaa suomalaisia kasviksia – tässä syy

Kukkakaali
Tänä kesänä kukkakaalisato on Suomessa laadultaan hyvä.Colourbox
Julkaistu 05.08.2016 09:36

MTV LIFESTYLE – STT

Suomalaisia kasviksia kannattaa nyt ostaa ruokakaupoista ja toreilta, sillä satokausi on huipussaan.

Kotimaan kasviskausi on nyt parhaimmillaan, kertoo Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK). Liiton mukaan avomaan kasvissato on tänä vuonna viikon etuajassa.

Kelit ovat hellineet kotimaisia kasviksia

Syy satokauden aikaistumiseen viikolla on se, että vettä on satanut tasaiseen tahtiin eivätkä hellejaksot ole koetelleet. Tuhohyönteiset ovat kuitenkin kiusanneet kaalikasvien viljelijöitä, ja kaalikoiparvet ovat pienentäneet satomääriä.

Parsa- ja kukkakaalisadot ovat kuitenkin olleet laadultaan hyviä. Avomaan salaatit ovat kuitenkin kärsineet kovista sateista.  

– Toisaalta avomaan salaattien, jää- ja jäävuorisalaatin sekä romainen kysyntä on ollut vähäistä, MTK:n edustaja kertoo.   

Tuoreimmat aiheesta

Makuja