Hintojen nousu eli inflaatio jyllää. S-ryhmä toimitti MTV Uutisille tiedot eri ruoka- ja juomatuotteiden hintojen nousuista. Vuoden aikana eniten ovat nousseet munien hinnat.
Ruoan hinnan nousu näkyy kauppojen hyllyillä ja tuntuu käytännössä jokaisen suomalaisen lompakossa.
Asiakkaiden S-ryhmän marketeissa tekemät ruokaostokset ovat olleet viime viikkoina 11 prosenttia kalliimmat kuin vuotta aiemmin.
Viisi eniten hintojaan vuodentakaisesta nostanutta tuoteryhmää ovat munat (36%), hiutaleet (30%), kahvi (29%), rasvat (27%) ja jauhot (25%).
Suurista tuoteryhmistä tuoreen lihan hinta on noussut 19%, tuoreiden lihavalmisteiden 15% ja maidon ja leivän 13%.
Tuore kala oli vielä alkuvuonna peräti yli 30 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Esimerkiksi lohentuotanto on kuitenkin saatu maailmanmarkkinoilla vastaamaan kysyntää nyt kevättä paremmin, ja viime viikkoina tuore kala maksoi 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tuoreen valmisruoan sekä pastan, riisin ja nuudelin keskihinta on noussut myös 10 prosenttia, hedelmien, vihannesten ja juuresten kuusi prosenttia ja oluen yhden prosentin.
Halvemmat vaihtoehdot käyvät kaupaksi
Hintojen nousu vaikuttaa suomalaisten kulutustottumuksiin.
– Meillä on jonkin verran nähtävissä asiakkaiden siirtymistä edullisempiin tuotteisiin tuoteryhmien sisällä, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo sähköpostissa.
S-ryhmän data on kerätty 29. elokuuta–25. syyskuuta ja kuvaa keskihintoja kussakin tuoteryhmässä. Esimerkiksi eri leipätuotteiden tai eri vihannesten hintakehitys voi olla aivan erilaista.
Pellervon taloustutkimus ennusti tänään, että ruoan hinta nousee koko tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia.
Alkuvuoden jo toteutunut inflaatio painaa koko vuoden lukua ennusteen mukaan alas, kun tulevina kuukausina vihannesten inflaation taas ennustetaan jylläävän 25–30 prosentissa, lihan ja maidon 20–25 prosentissa ja vilja- ja leipätuotteiden 15–20 prosentissa.