Erilaiset leikkelelautaset ovat nyt todella trendikkäitä. Katso, miten saat koostettua helposti jouluteemaisen leikkelelautasen.
Charcuterie board eli leikkelelautanen on ollut maailmalla kovassa nosteessa jo muutaman vuoden ajan. Leikkelelautasia on loihdittu perinteiseen tyyliin leikkuulaudoille tai lautasille. Viime joulukauden hitti maailmalla olivat puolestaan huikeat leikkeletalot.
Helppo leikkelelautanen pikkujouluihin
Nyt Hellapoliisina tunnettu ruoka-alan monitaituri Kati Jaakonen loihti uuden, jouluteemaan sopivan leikkelelautasen.
– Kuusen mallinen leikkelevati on hauska väripilkku tarjoilupöydässä. Pieneen suolaiseen herkutteluun tarkoitettu vati sopii arkisenkin illan piristäjäksi. Valmista sitä isompi kuusi, mitä enemmän on syöjiä, Kati vinkkaa.
Katin leikkelelautaselta löytyy aineksia, kuten ilmakuivattua kinkkua, suolakeksejä ja minisalamia. Aineksia voi kuitenkin vaihdella ihan oman maun mukaisiksi
– Näin saat halutessasi esille myös esimerkiksi gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle oman vadin juuri sopivan kokoisena.