Nollaolut nakertaa myös mietojen oluiden myyntiä – näin käy ykkösoluelle

LK Miedot oluet kaupassa 30092024
Mietoja oluita ja alkoholittomia oluita K-Citymarket Ruoholahdessa Helsingissä. Lehtikuva

Pieniprosenttisen pilsnerin sijaan nyt valitaan täysin alkoholittomia vaihtoehtoja.

Alkoholittomien oluiden valikoima on paisunut kaupoissa vuosi vuodelta, ja sama ilmiö näkyy myös ravintoloissa.

Kansan suussa ykkösoluiksi ja pilsnereiksi nimetyt juomat ovat sen sijaan päätyneet kauppojen alimmille hyllyille tai jääneet kokonaan pois valikoimista.

Tämä muutos näkyy selvästi myös Panimoliiton tilastoissa. Alkoholittomat vaihtoehdot ajoivat mietojen, korkeintaan 3,5-prosenttisten oluiden ohi jo korona-aikana, ja parin viime vuoden aikana tuo etumatka on vain kasvanut.

Viime vuonna alkoholittomia oluita myytiin runsaat 7,8 miljoonaa litraa. Miedon eli yli 0,5, mutta enintään 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävän oluen myynti oli enää runsaat 6,7 miljoonaa litraa.

Myös perinteisten keski- ja nelosoluiden myynti on pudonnut viime vuodet tasaista tahtia. Kauppa käy silti kitkattomasti, ja menekki on aivan eri luokkaa kuin miedoilla oluilla. Yli 3,5 prosenttia, mutta alle 5,5 prosenttia alkoholia sisältäviä oluita myytiin viime vuonna lähes 307,5 miljoonaa litraa.

Ykkösoluella ei enää ole virallista määritelmää, mutta kansankielellä sillä tarkoitetaan mietoa olutta, joka sisältää noin pari prosenttia alkoholia.

Olvi ei luovu ykkösestään

Iisalmelainen Olvi on valmistanut ykkösolutta vuosikymmeniä, ja 1950-luvulla se oli jopa yhtiön päätuote. Valta vaihtui vasta 1969, kun keskiolut tuli ruokakauppoihin.

Viime vuodet ykkösoluen myynti on ollut Olvilla laskussa, ja sama suunta näyttää jatkuvan. Samalla alkoholittomien tuotteiden myynti kasvaa.

Olvin markkinointijohtajan Antti Airaksisen mukaan 0,5–2,8-prosenttisten alkoholijuomien kokonaismyynti putosi tammi-elokuussa yli 15 prosenttia viime vuoden vastaavasta. Hän perustaa tietonsa vähittäiskaupan tuoreisiin lukuihin.

Kyseiseen tuotekategoriaan kuuluu myös Olvin ykkönen, vaikka Airaksinen ei paljastakaan sen tarkkoja myyntikäyriä.

– Ykkösolut pysyy tuoterepertuaarissa myös tulevina vuosina. Sillä on edelleen uskollinen asiakaskunta, Airaksinen toteaa.

Hänen mukaansa nuoremman sukupolven maku- ja kulutustottumukset suosivat perinteisen ykkösen sijaan nolla- ja erikoisoluita. Taustalla on hyvinvointia ja terveyttä painottava megatrendi, joka näkyy kaikissa tuotteissa.

– Alkoholittomat vaihtoehdot ovat meille tärkeä painopistealue, ja sinne tuomme jatkossakin uusia tuotteita, Airaksinen kertoo.

Erikoistuotteet kannattelevat

Myös S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikön Mikko Kovalaisen mukaan miedot ykkösoluet pysyvät ruokakauppojen hyllyissä, vaikka niiden menekki on ollut jo pidemmän aikaa laskeva.

– Litroissa mitaten myynnin kehitys on ollut vaisua, mutta miedoilla oluilla on silti oma paikkansa valikoimassa, Kovalainen toteaa.

Airaksisen tavoin hän huomauttaa, että ykkösoluiden alamäki olisi voinut olla vieläkin jyrkempi ilman IPA- ja NEIPA-oluiden kaltaisia erikoistuotteita.

– Kaikki eivät välttämättä löydä suosikkiaan alkoholittomista vaihtoehdoista ja haluavat, että oluessa on vähän vahvempi makuprofiili. Siihen riittää jo pienikin määrä alkoholia, Kovalainen sanoo.

Vielä viime vuosikymmenen lopulla matalaprosenttisten myynnissä nähtiin jopa pieni nousubuumi. Kovalaisen mukaan se kuitenkin hyytyi nopeasti nollaoluiden alati kasvaneen valikoiman myötä. S-ryhmässä alkoholittoman oluen myynti ohitti ykkösoluen jo vuonna 2021.

– Alkoholittomat vaihtoehdot vetävät nyt olutmarkkinoita, ja niihin tuntuu panimoteollisuuskin panostavan.

Ykkönen katosi myös kapakoista

Monissa ravintoloissa perinteisten ykkösoluiden myynti on lopetettu kokonaan. Näin on käynyt esimerkiksi S-ryhmässä sekä Teerenpeli-ketjun ravintoloissa.

– Ykkösolut oli meilläkin pitkään ainoa lähes alkoholiton vaihtoehto. Viime vuosina sen menekki oli kuitenkin heikkoa, toteaa Teerenpelin ketjujohtaja Noora Kaakko.

Teerenpeli-ravintoloita sijaitsee ketjun kotikaupunki Lahden lisäksi Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

– Ykkösolutta meni ravintoloissa korkeintaan yksi korillinen kuukaudessa, joten ei sellaista tuotetta kannata pitää valikoimassa. Sen sijaan ostetaan alkoholitonta olutta. Kaikkien alkoholittomien myynti kasvoi viime vuonna meilläkin noin 30 prosenttia, Kaakko toteaa.

S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan tuote- ja valikoimajohtajan Tuomo Keskisen kommentit ovat samansuuntaisia.

– Ykkösolut on vähäisen kysynnän myötä poistunut ravintoloistamme. Alkoholittomien oluiden myynti on sen sijaan kasvanut noin kymmenen prosentin vuosivauhtia ja jatkuu edelleen.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!