Yli 20 julkaistua keittokirjaa, 38 ravintolaa ja lukuisia televisio-ohjelmia. Vaikka Jamie Oliver tunnetaan nykyisin ympäri maailmaa, hänet nosti kuuluisuuteen yksi ainoa ruokalaji – Patsa Rotola.
VIDEO: Tuorepasta syntyy helposti muutamasta ainesosasta.
Toscanalainen ruokalaji nimelltä Pasta Rotola on se, jota ilman emme välttämättä olisi koskaan kuulleetkaan kokista nimeltä Jamie Oliver.
Kaikki sai alkunsa vuonna 1997 lontoolaisessa ravintolassa kuvatun dokumentin tiimoilta. Dokumentissa päähenkilöiden taustalta voi bongata nuoren pörrötukkaisen kokin, jonka into kokkailua kohtaan ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.
LUE MYÖS: Jamie Oliverin nerokas pasta carbonara: "Helppo ateria, joka ällistyttää kaikki"
Päivä ohjelman julkitulon jälkeen peräti viisi tuotantoyhtiötä otti Jamie Oliveriin yhteyttä, ja vuosi ensiesiintymisen jälkeen Alaston kokki -sarja nosti kokin toden teolla julkisuuteen.
– Tätä kokkasin jouluna River Caféssa. Tämä on syy siihen, että tulin löydetyksi ja päädyin televisioon, Oliver kertoo Pasta Rotolo -reseptistä.
"En ollut koskaan maistanut mitään sellaista"
Mies kertoo The Guardianin haastattelussa muistavansa vieläkin elävästi sen päivän, kun The River Cafen omistaja opetti Oliveria valmistamaan kyseistä pastaruokaa. Pasta Rotolo oli ruokalaji, joka hurmasi nuoren kokin alun yli 20 vuotta sitten.
– En ollut koskaan maistanut mitään vastaavaa elämässäni. Rotolo on ollut kanssani siitä lähtien, Oliver kertoo.
Tässä ruokalajissa tomaattikastikkeessa haudutettujen pastarullien sisään kätkeytyy värikkäitä vihanneksia ja maistuvaa juustoa. Vaikka ruokalaji saattaa kuulostaa monimutkaiselta, Oliver lupaa, että sitä se ei kuitenkaan loppupeleissä ole.
Pasta Rotolo (4–6 annosta)
1 myskikurpitsa
1 punasipuli
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
1 tl kuivattua timjamia
n. 280 g pakastepinaattia
1 kokonainen muskottipähkinä
4 valkosipulinkynttä
n. 680 g tomaattikastiketta
6 isoa tuorepastalevyä
2 rkl fetaa
1 rkl parmesaania
Esilämmitä uuni 175-asteeseen. Paahda kokonaista kurpitsaa uunissa noin puolentoista tunnin ajan. Valmista tällä välin loput täytteestä. Kuullota hienonnettu sipuli oliiviöljyssä yhdessä timjamin, suolan ja pippurin kanssa. Kuullota noin 10 minuutin ajan.
Lisää pannulla pakastepinaatti, peitä pannu kannella ja anna hautua noin vartin ajan. Nosta pannu pois levyltä, kun neste on kokonaan haihtunut. Mausta suolalla, pippurilla ja raastetulla muskottipähkinällä.
Leikkaa paahtunut kurpitsa puoliksi, poista siemenet ja kuori. Muusaa kurpitsan sisus haarukalla ja mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Paista valkosipulia pannulla kuumassa öljyssä muutaman minuutin ajan. Kaada joukkoon tomaattikastike. Lisää loraus vettä tyhjään tomaattikastikepurkkiin, ravista ja lisää vesi pannulla. Anna kiehua muutaman minuutin ajan ja mausta. Kaada tomaattikastike uunivuoan pohjalle.
Aseta tuorepastalevyt puhtaalle pöydälle. Sivele pastalevyt vedellä ja levitä levyjen päälle kurpitsaa, pinaattia ja murustettua fetaa. Rullaa levyt kiinni ja leikkaa jokainen neljään osaan. Asettele rullat rintarinnan tomaattikastikkeeseen.
Ripottele vuoan pinnalle raastettua parmesaania ja paista uunin alatasossa noin 35–40 minuuttia. Tarjoile vihreän salaatin kera.
Lähde: TheGuardian, Telegraph