Amerikkalaispoika pelasti asiakkaan hengen oltuaan pizzeriassa töissä vasta pari päivää.
Anson Lemmer ei tiennyt lähtiessään toimittamaan illan viimeistä pizzaa kesäkuun 15. päivänä, että hänestä tulisi sankari. 19-vuotias Lemmer joutui nimittäin elvyttämään asiakkaansa.
– Soitin vanhemmilleni ja sanoin "Tämä on ollut hulluin pizzatoimitus ikinä. Lähdin pizzapoikana ja palasin pizzamiehenä."
Denveriläinen Lemmer asustelee vanhempiensa luona Glenwoodissa työskennellessään kesän paikallisessa Uncle Pizza -pizzeriassa. Kaksi päivää töiden aloittamisen jälkeen Lemmer pääsi tositoimiin.
Saapuessaan osoitteeseen, johon pizza oli tilattu, Lemmer näki tajuttoman miehen talon ulkopuolella muuttumassa jo siniseksi. Kaksi muuta ihmistä oli miehen seurassa, toinen yritti elvyttää ja toinen soitti apua. Lemmer oli kuitenkin se, joka otti tilanteen haltuun ennen ambulanssimiesten saapumista. Lemmer kertoo tunteneensa, kuinka miehen kylkiluita murtui hänen elvyttäessään tätä.
– On tärkeää, ettei antaudu sivustakatsojaefektille, elvytyskurssin käynyt Lemmer muistuttaa.
Lähde: Denver Post