Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Puutarhatunnelmia kesäkuun alussa

Julkaistu 11.06.2017 18:25

Pitkään siinä meni, mutta se on alkanut. Kesä. Kuvailin tänään kasvupysähdyksiä meidän siirtolapuutarhamökin puutarhassa. Useimmin esitetty kysymys on, mitä meillä kasvaa. Tässä muutamia vastauksia.

Uudet U-laatikot osoittautuivat hyväksi ratkaisuksi.

Härkäpapu

Allium eli ukkolaukka

Rucola

Laventeli kukkii jo. Vähän.

Iisoppi. Korkea kasvi takana on minttu.

Krassia ja retikkaa.

Punajuuri

Kurpitsa

Kesäkurpitsa laitettiin juuri uuteen pataan. Toinen taimi katkesi istutuksessa.

Saimme tänä vuonna koeviljelyyn Perussa suosittua okaa. Hiukan perunan tapaista kasvia pääsee syömään vasta marras-joulukuun vaihteessa.

Vaimo kirjoitti okasta enemmän blogiinsa.

Muutamaa parsaa emme syö, vaan annamme niiden kasvaa hienoksi puskaksi.

Raparperi on jo sesongissa.

Punaherukkasato on aina ylenpalttinen.

Porkkana

Salvia ja valkosipulilta maistuva kiinansipuli.

Latva-artisokka

Kukkapenkkiä

Joku keskivahva chili, jonka nimeä en just nyt muista.

Ranskalainen rakuuna. Oikealla auringonkukka.

Rosmariinia, timjamia ja sitruunatimjamia.

Alaosan kukkapenkki. Taustalla kirsikka- ja omenapuu.

Kuolanpioni kukkii jo.

Patjarikkoa

Walkerinhernepuu

Alppiruusu kukkii pian.

Lumipalloheisin kukat vaihtuvat pian valkoisiksi.

Terde

Mun uusi kesäheila, The Bastard -grilli ja superlaadukkaita Black Ranch -hiilet.

Kaikki eivät vielä tarkene puutarhassa.

Etupihaa

Tuoreimmat aiheesta

siirtolapuutarha