Katuruoan suosio ei osoita hiipumisen merkkejä enkä sitä pitkään aikaan tule toivomaankaan. Se avaa ovia mitä herkullisimpiin makumaailmoihin ja niiden kautta avartaa näkemyksiä erilaisista kulttuureista ympäri maapalloa. Sitä todellakin tarvitsemme tällä hetkellä. Tykkään, kun ruoka noudattaa tiettyjä sääntöjä, perinteisiä oppeja ja vetää ne viimeisin päälle tappiin. Ja tykkään myös, kun ruoasta tehdään ihan mitä ikinä huvittaa unohtamalla kaikki säännöt paitsi sen tärkeimmän eli hyvän maun. Jälkimmäiseen metodiin nojautuu tamperelainen, vuoden vanha Armas Kuppila. 
Kuppilan tiloissa on toiminut muutama konsepti Armas-nimen alla Maitokaupasta alkaen. Nykyisin arkipäivät koostuvat kotiruokalounaasta sekä iltapäivästä iltaan asti tarjolla olevista katuruoka-annoksista. Lauantaisin pöytä pistetään koreaksi brunssihengessä. Paikan ja ruoan takana ovat ei enempää eikä vähempää kuin Tampereen parasta ruokaa tarjoilevan ravintola C:n kaksikko Ilkka Isotalo ja Christina Suominen.
Saimme Tampere Food Clubin kautta kutsun muiden bloggarien kera maistelemaan paikan antimia. Jostain syystä en ollut päässyt tekemään sitä aiemmin. Hiukan kaduttaa ja ihmetyttääkin. Tänä vuonna on tullut liikuttua sen verran paljon Tampereen rajojen ulkopuolella, että kotikaupunki on jäänyt paitsioon. Parempi silti hiukan myöhässäkin kuin jäädä yhä paitsi. 
Armas Kuppilan katuruokalista on lyhyt, mutta toimiva. Meille tarjoillaan jokaisesta annoksesta maistiainen. Alkuun kanakeittoa. Vähän kuin pho, mutta ei kuitenkaan. Makumaailma vahvaa Kauko-Aasiaa ja Koreaa, mutta ei makupommiin asti. Tasapainossa ja tätä vetelisi mielellään sen normaaliannoksen kulhon verran (8 eur). Pohja kasvisliemeen, mutta mukana fish saucea, joten melkein vegeille ilman kanaa. 
Seuraavaksi rieskapitsaa Penttilän tilan kuuluisuuteen matkalla olevasta rieskasta, kotimaisesta Ilmo-kinkusta ja Ahlmanin Gabriel-juustosta. Kaikella hyvällä tavalla kotitekoinen, runsas maku, jossa rieskan makeus heittää yläfemmat juuston suolalle ja rasvalle. Valkosipuliöljy tuo hienoa taustatukea. Melkeinpä pakko yrittää samaa kotona. Kokonaisen pitsan 6 euron hinta pistää kyllä harkitsemaan take awayta. 
Horjahdus Kaakkois-Aasiaan päin, Suomi-verkkarit päällä. ”Banh mi” -hengessä täytettyä patonkia sokerisuolatulla lohella (6 eur). Höysteeksi juureksia ja kurkkua, kevyt poltto taustalla muistuttaa vietnamilaisesta muusasta, mutta maku pysyy tyylikkäästi kontrollissa, kotimaisen sävyn läsnäollessa. Rapsakkuutta ja pehmeyttä sopivassa suhteessa. 
Sitten kebabia tai oikeammin kepapia, koska tavoite ei ole tässäkään kohti autenttisuutta, vaan poimia karkea kaava ja tehdä mitä lystää. Kepsua saa possulla ja tarjonnan mukaan myös hevosenlihalla, tänään jälkimmäisellä. Käärö on täynnä makua, raikkautta ja rakennetta. Ilman hienouksia, makuun painottaen. Armas-kebab ehti muotoutua jonkinmoiseksi käsitteeksi. Tämä ei ole ihan sama, mutta oikein hyvä omalla tavallaan. 6 euron hintaan saa parempaa hiukopalaa kaupungista hakea. 
Väliruoaksi juustoja läheltä ja kauempaa. Kostukkeeksi omena-palsternakkahilloketta, pohjaksi spelttinäkkäriä. Lautasellinen 8 euroa. Hieno kombo. 
Jälkkärit ovat Ilkan itse tekemiä. Niitä tuli sen verran paljon, että muisti valikoi esiin gluteenittoman karamellipiirakan pähkinä- tai mantelipohjalla, mansikkamagengit ja karpaloilla, pähkinöillä ja vaahtokarkeilla varustetun Rocky Road -suklaan. Sanoinko jo, että kaikki ovat itse tehtyjä? Itse nappailin pieniä palasia kaikista ja toki tykkäsin, mutta veikkaan, että enemmän makean perään olevalle nämä tarjoaisivat seuraa pilkkuun asti. 
Juomapuolella Armas Kuppilan tarjonnassa nousevat esiin kotimaiset pienpanimo-oluet, jotka toimivat raflan safkojen kanssa mielestäni parhaiten. Pitsan kanssa toki viinikin rullaa hyvin. Ja jälkkärien kera tarjoiltu kuiva sherry.
Historiansa ja siihen pohjaavan nimensä takia Armas Kuppila kärsii vielä ihmisten mielissä identiteettikriisistä, vaikka itse konsepti onkin kasassa. Huippukokin katuruoka omaan tyyliin vedettynä on tutustumisen ja reippaasti hintansa arvoinen kokemus ja parhaimmillaan hiukopalana oluen kera.
Tuomiokirkonkatu 17, Tampere 