Herkutteleva herraseura on kulinarististen ilojen pariin epäsäännöllisen säännöllisesti kokoontuva joukko, johon itselläni on ollut ilo kuulua muutaman vuoden ajan. Reilun 30 ruoalle ja juomalle vihkiytyneen tai niiden kanssa roisisti flirttailevan herrasmiehen poppoosta pääsee ruokakarkeloihin yleensä paikalle tusinasta ylöspäin. Yleinen tapa on juhlistaa iltaa tilaamalla raflan koko lista pöytään ja iskeä kiinni. Toinen vaihtoehto on keittiön järjestämä erikoismenu. Itselleni tämä oli kolmas miitinki (1, 2). Paluuyhteydet Tampereelle ovat puolenyön maissa surkeat.
Tällä kertaa etappina oli Helsingin Kalliossa sijaitseva Gastro Café Kallio. Alkuvuodesta nahkansa uudelleen luonut Fleminginkadun kahvila/ravintola/leipomo herätti taannoin kiinnostukseni nähtyäni annoskuvan kokonaisena grillatusta tai paahdetusta kalasta. Sitä kun ei näillä leveysasteilla yleensä näe. Eteläisemmässä Euroopassa senkin edestä.
Nähtyäni illan listan, tiesin saavani sellaista, jota lähdin hakemaankin. Porsaansorkkaa ja sauce gribiche esitteli harvemmin lautasella nähdyn sorkan rustiikkisen hienossa muodossa. Lihat ja rasvat irrotettuina ja muotoon kevyesti prässättynä. Huomattavasti mieluisampaa syötävää kuin suoraan sorkasta, toki varsin ihraista näinkin. Sinappinen kananmunakastike antoi miedolle lihalle sopivasti makua.
Seuraavaksi saamme eteen vanhan kunnon leijonanpääruukun. Sisällä maailmalla niin trendikästä luulientä kaalipelmenin kera. Liemi koetteli suolanrakastajankin rajoja, mutta oli muillakin tavoin erinomaisen maukas. Kaalipelmeni oli kypsyydeltään täydellinen ja maultaan syksyisen syvä. Gastro Café Kallion linja alkaa hahmottua. Rustiikkisen fiiniä. Karhean pehmeää. Robustin herkkää. Sinänsä ei mitään maatamullistavaa, mutta kun ei tällaista muualtakaan saa.
Väliin vuohenherablinejä, haukitartaria ja tietysti vodkaa. Erittäin maukasta, tuttua, mutta omalla raspisella twistillä.
Ns. pääruoaksi verimakkaralla täytettyä viiriäistä, omenaa ja calvadosta sekä vihreää salaattia (listalla 20 eur). Siinä se nököttää. Lautasella kokonainen pikkuinen lintu. Näitäkään ei tule nähtyä listoilla. Liha on onnistuttu pitämään mehevänä. Verimakkara poraa makuun runsaasti syvyyttä. Sit vain luita imeskelemään.
Jälkkäriksi Sorbuksesta inspiraationsa saanut yhdistelmä pihlajanmarjasorbettia ja vodkaa. Varsin suoraviivainen kuten muusansakin.
Erikoismenun hinnaksi oli laitettu juomineen 120 euroa. Äijäporukassa ei tule liiemmin viineistä tehtyä muistiinpanoja, mutta pari laatua kolahti nystyröihin lujaa, loppujen ollessa ”ihan jees”. Lisäkivana nautimme pokaalista ja laseista shampanjaa (ei siitä enempää). Silti tuli seuraavana päivänä mietittyä, oliko setti kaikessa hienoudessaan täysin hintansa väärti. Rafla oli varattu vain meitä varten, ruoka oli hyvää ja vuodenkin päästä persoonallaan muistettavaa ja jos kerran juomillekaan ei nyrpistelty, niin kyllähän setti toimi. 
Chef, ravintoloitsija Kare Karhu.
Gastro Café Kallio on täydellinen ravintola ympäristössään. Juuri Kallioon sopii karhea, mutta osaava keittiö. Sellainen, josta tulee mieleen Berliini, vaikka en ole siellä koskaan käynytkään. Pidetään annokset hyvin yksinkertaisina ja panostetaan olennaiseen. Ei kikkailla. Ei kaunistella. Luotetaan perusjuttuihin, raaka-aineisiin ja makuun. Tuodaan puuttuva pala Eurooppaa Helsingin kaduille.
Fleminginkatu 9, Helsinki
PS. Extrapinnat pienistä maistiaisista Helsinki Distilling Companyn, pian Alkoihin Suomi 100 -teemalla tulevasta Helsinki Tyrni-pontikasta (koska grappa-nimike on suojattu). Upea tuote, vaikka grappaa vierastaisikin! Kiliseekö pukinkontissa jotain?
