Fanitan ihan kunnolla aniharvaa ravintolaa. Gastro Café Kallio on yksi niistä.
Oletteko koskaan viettäneet mukavasti kohtuuttomia päiviä? Silleen, että kaikkea hyvää tuntuu nopeasti ajateltuna olevan vähän liikaa, mutta tarkemmin funtsittuna vain yltäkylläisesti. Vietimme viime perjantaina päivän pituisen talviloman helsinkiläisissä ravintoloissa ja museoissa. Aloitimme junasta noustuamme lounaalla Penélopessa, josta siirryimme hotelliin checkauksen jälkeen reissun pääkohteeseen, Kallioon.
Olen nauttinut loistavan illallisen Gastro Café Kalliossa 2,5 vuotta sitten kulinaarisessa herrasmiesseurueessa. Nyt oli aika tuoda vaimo visiitille. Koko tämän ajan olen katsonut mestan antia somesta ja ollut yhtä aikaa kiitollinen, että tuollainen paikka on ylipäätään olemassa ja samalla katkerana, koska en itse pääse maistille.
Kare Karhun luotsaama Gastro Café Kallio (jatkossa GCK) on Suomessa yllättävän uniikki. Se vetää ronskia ja osaavaa linjaansa vilkuilematta ympärilleen. Voisi sitä kutsua punk-asenteeksikin, mutta silloin täytyisi olla varmaankin jotain vastaan. GCK on kuitenkin vain suunmyötäistä. Luvassa on silti aina yllätyksiä. Kaiuttimissa soi sisäänastuessa hill billy rock, joka elää illan myötä luontevasti jazziin ja souliin tarjoten toisinaan yllättävää, mutta tähän paikkaan juuri sopivaa musiikillista antia.
Ruokalista vaihtuu päivittäin ja paikoin kesken illan, kuten meidän päivällisen aikana. GCK:ssa ollaan kuin metsästysseurueen bändäreinä leirinuotion äärellä huippukokin kestitsemänä. Nyt tuli saaliiksi tällaista, irrotin siitä näitä ja loihdin tämmöistä. Yksinkertaisuuden ja primitiivisyyden juhlaa vankan keittiöosaamisen voimalla.
Pohdin ruokapöydässä alku-Cremantia kohottaen, miten nautinnollisen ärsyttävää olisi asua GCK:n lähellä. Nähdä somessa koko ajan mielenkiintoisia annoksia, joita haluaisi maistaa ja joita ei enää huomenna olisi tarjolla ja jos kokemus olisi vain horjahduksen päässä...
ANKANSYDÄMIÄ BRIOSSILLA. GCK:n tyyli ei ole visuaalinen. Tai no on, jos laskee sellaiseksi karskiuden. Ruoka tarjotaan hyvin yksinkertaisena, joskus käy mielessä jopa termi brutaali. Ja juuri siinä piilee koko tyylin kauneus. Ehtaa bistroruokaa, maku edellä. Kun briossi tarjoillaan ankansydämillä (12,00), sydämiä on päällä yltäkylläisesti eikä mitään muuta. Koska ei tarvi. Tämä on just hyvä näin. Mitään ei piiperretä tai edes yritetä tyylitellä. Valmistetaan raaka-aineet vimosen päälle, asetellaan järkevästi ja voilà! Lasiin tumman marjaisa ja mausteisen täyteläinen Côtes du Rhône Mon Coeur 2016 (8,70).
BLINI. Vaimolle ehta tattariblini. Höysteeksi hapankurkkua (14,50). Itse blini oli hitusen kuiva, mutta kosteiden lisukkeiden kera kokonaisuus rokkasi. Juomaksi hedelmäisen runsas Château de Montfaucon Viognier 2017 (8,80).
KIELI POSKESSA. Koska ilta oli vielä alussa ja illallinen seuraavassa paikassa vielä edessä, en olisi halunnut syödä pääruoaksi lihaa. Tarjolla oli myös kokonaista meribassia ja myskikurpitsa-annos. En voi kuin rakastaa suomalaista ravintolaa, joka tarjoilee kalaa kokonaisena, mutta meribassi olisi tuskin tuottanut tyydytyksen lisäksi yllätystä. Siispä härän kieltä ja poskea (26,00). En olisi kuvitellut, että kieli tarjoillaan paistin kaltaisena "päälihana" ja poski shepherd's pien tyylisenä lisukkeena. Just hyvä näin. Syleiltävän tummasävytteinen annos, jossa kaikki on vain niin hyvin ilman pienintäkään kikkailua. Kumppaniksi upea lihaviini, syvän tyylikäs Hermitage Farconnet 2013 (12,00).
KARHUNLAUKAT JA SORSANMUNAT. Vaimo ei uskaltanut syödä isosti ennen illallista, joten otti toiseksi ruoaksi toisen alkuruoan, karhunlaukka-veloute -keiton heinäsorsan munalla (12,00). Yrttisen samettinen keitto oli kepeän, lempeän täyttävä - lupaus orastavasta keväästä. Nostatukseen partneriksi pirtsakan pehmeä J² Riesling Trocken 2017 (9,00).
MADELEINE. Lähtökohtaisesti jälkiruoan olisi voinut tässä tilanteessa jättää väliin, mutta kun tarjolla on kenties omilla käynneillä ensi kertaa Suomessa madeleine-leivoksia (11,00), oli niitä saatava. Kyllä, näistä puhutaan aivan liian vähän. Vastapaistetut, toiselta puolelta rapsakat ja mehevän kosteat madeleinet ovat yksinkertaisuudessaan upea herkkupala. Espressot päälle ja päivällinen alkoi taittua kohti illallista.
VAIN YKSI. Gastro Café Kallio on ravintolakentässä positiivinen friikki, luonnonoikku. Se on rohkeudessaan liki pöyhkeä, mutta olemukseltaan jopa hissukka. Tyyli ei varmasti miellytä kaikkia, mutta ei jätä ketään kylmäksi. Palvelu on ystävällistä ja tyylikkään särmikästä, etten sanoisi jopa hiukan oudolla tavalla, olematta varsinaisesti outoa. Viinit eivät tietenkään pysy päivittäin vaihtuvan listan mukana täsmäparituksina, mutta ei krouvissa bistrossa tarvitsekaan. Viinit ovat hyviä, paikoin erinomaisia ja tulevat hyvin toimeen ruokien kanssa. Kun tuon kaiken pohjalla on kivenkova keittotaito, ei ole ihme, että GCK niittää suurta mainetta keittiöammattilaisten keskuudessa. Siitä esimerkkinä sunnuntaisin pidettävä Club Gribiche, jossa vierailevat kokit ottavat illaksi/iltapäiväksi teeman ja vetävät sen pohjalta vimosen päälle menun. Moniko ravintola vetää sunnuntaisin tuvan täyteen satasen menulla?
Nuoret kokit ja piipertelyyn kyllästyneet syöjät, tämä on se paikka, josta hakea inspistä! Tämä on niitä harvoja paikkoja, joita oikeasti fanitan, vaikka olen syönyt siellä vasta kahdesti. Ihan vain siksi, että tällaisia paikkoja on olemassa.
LASKU. 3 alkuruokaa, 1 pääruoka, 1 jälkiruoka, 6 lasia viiniä ja 2 espressoa yht. 140 euroa.
Gastro Café Kallio
Fleminginkatu 9, Helsinki
PS. Uusimmat ruokaseikkailut näet Facebookissa, Instagramissa (myös Stories) sekä Twitterissä.
