Vuonna 2011 perustettu suomalainen pikaruokaravintolaketju Fafa’s aikoo lopettaa punaisen lihan myymisen kokonaan, ketjusta tiedotetaan.
Ravintolaketju Fafa’s tiedottaa aikomuksistaan lopettaa punaisen lihan myymisen kokonaan kaikissa 43:ssa toimipisteessä vuoden loppuun mennessä. Ketjun mukaan päätöksen taustalla on selkeä muutos suomalaisten kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Lisäksi yritys haluaa sitoutua vastuulliseen toimintaan.
Lihatuotteiden myynti vähentynyt Fafa’silla selkeästi Fafa’s-ketjun mukaan ravintoloiden punaisen lihan menekki on laskenut kolmanneksen viimeisen vuoden aikana ja liikevaihdosta sen osuus oli viime vuonna enää alle kymmenen prosentin luokkaa. Kasvisruokatrendi on siis todella lyönyt läpi.
Helsingin Sanomat kertoo, että Fafa's on kasvanut pääkaupunkiseudulla kaikessa hiljaisuudessa pikaruokajätti McDonald'sia suuremmaksi. Fafa’silla on alueella jo 27 ravintolaa, kun McDonald’s jää 24 ravintolaan.
– Myydyistä tuotteistamme jo lähes 70 prosenttia sisältää joko kasvispohjaisia tai täysin vegaanisia tuotteita, Fafa’sin toimitusjohtaja Ville Myllyniemi toteaa.
Tilalle kanamainen, mutta kanaton tuote
Ketju aikoo korvata punaisen lihan tuotteissaan uusilla vegaanisilla Kanaton-tuotteilla. Kyseessä on Iso-Britanniassa kehitetty lisäaineeton, gluteeniton, GMO-vapaa ja vastuullisesti tuotettu soijaproteiini. Tuotteen maku, koostumus ja mehukkuus vastaavat kananlihan tasoa.
– Tuotteet vastaavat täydellisesti kuluttajien muuttuneisiin tarpeisiin ja vahvistavat asemaamme markkinassa. Tämän johdosta päätös punaisen lihan poistamisesta oli meille looginen. Liiketaloudellisesti ei ole järkevää myydä tuotetta, jonka kysyntä vähenee koko ajan, Myllyniemi sanoo.
Konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin vastikään julkaiseman raportin mukaan korvaavat proteiinituotteet muuttuvat osaksi valtavirtaa, kun niiden laatu, maku ja koostumus yltävät perinteisten eläinproteiinien tasolle.
– Kansainvälisten ennusteiden mukaan eläintuotteita korvaavien proteiinien markkinan uskotaan seitsenkertaistuvan vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteenamme on osaltamme edesauttaa tämän markkinaosuuden kasvua kokonaisuutena sekä samalla mahdollistaa kuluttajille vaihtoehtoja lihan korvaamiseksi, lisää Myllyniemi.
Fafa’silla on Suomen lisäksi ravintolatoimintaa Lontoossa, jossa kasviproteiinituotteet ovat jo menestyneet hyvin.
Lue myös: Ennennäkemätön "mättöravintola" korvasi legendaarisen helsinkiläisbaarin – MTV testasi sipsikaljavegaanien unelman
1:21
Lähde Fafa's