Tiesitkö, että Fazerin suosikkikarkki Dumle ei aina olekaan ollut Fazerin tuote? Lisäksi Dumle oli alun perin jotain aivan muuta kuin kääresuklaamakeinen.
Suomessa suuren suosion vuosien saatossa saavuttanut Fazerin Dumle-toffee lanseerattiin alun perin Ruotsissa.
Dumle kehiteltiin Ruotsin Malmössa Mazet-suklaatehtaalla ensin tikkukaramellin muotoon vuonna 1945 – nimeksi rekisteröitiin Dumle vasta vuonna 1960.
Dumlea on lanseerattu erikoismauissa, kuten piparkakun, limen ja mango-appelsiinin makuisina. Tässä muutamia tärkeitä lanseerausvuosia:
1989 Dumle Mint
1994 Dumle Liquorice
1999 Dumle Cola
2000 Dumle Green Apple
2001 Dumle Banana
2005 Dumle Choco
Suomalainen makeistehdas Fazer osti Dumlen tuotemerkin Mazetilta vuonna 1975. Suomessa Dumle-tikkari kulki ensin nimellä Tikkis.
Dumle tuli Suomeen vuonna 1988
Dumle Original -kääremakeinen lanseerattiin Ruotsissa vuonna 1987 ja Suomessa vuonna 1988. Makeista oltiin tätä ennen kehitelty kaksi vuotta, ennen kuin siitä saatiin halutunlainen. Fazerilla kehiteltiin Dumlea varten oma salainen aromi.
Jo vuonna 1989 markkinoille ilmestyi myös ensimmäinen makuvariantti, Dumle Mint. Vuosien varrella uutuusmakuja alkoi tupsahdella lisää, vuonna 1994 muun muassa suomalaisten suosikkimaku lakritsi.
Tänä päivänä Dumlea myydään yli 30 maassa ja yksittäisiä Dumle Original –karkkeja valmistetaan vuoden aikana omalla linjallaan Suomessa Vantaan Vaaralan tehtaalla yli 380 000 000 kappaletta. Erityisen suosittu Dumle on vielä tänäkin päivänä sen synnyinmaassa Ruotsissa.
Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2017.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.