Tinskun keittiössä -blogin Tiina Varjus kehitteli helpon ja koukuttavan hyvän piparisnickers-herkun. Hittihän siitä tuli.
Viitisen vuotta Tinskun keittiössä -blogia pyörittänyt Tiina Varjus pallotteli viime syksynä mielessään uusia resepti-ideoita. Mieli teki jotain herkkua, joka sopisi myös joulusesonkiin. Sitten Tiina sen keksi: toffee, suolapähkinät ja suklaa toimisivat taatusti yhdessä, ja kun mukaan lisää vielä piparitaikinan, niin jouluhitti on valmis. Näin syntyi piparisnickers, joka on tuonut Tiinan blogiin jo kymmeniä tuhansia lukijoita.
"Tämä resepti on tosi helppo. Toffeen keittäminen vie vähän aikaa, mutta valmistuu kuin itsestään. Jos ajattelit tehdä joulukukkasiksi syötäviä lahjoja, niin tässä olisi oiva vaihtoehto. Ohjeesta tulee pellillinen ja varmasti riittänee ainakin neljään pakettiin. Sen verran on tuhtia tavaraa, mutta äärettömän hyvää!" Tiina kuvailee blogissaan.
– Siitähän tuli ihan pirun hyvää, kun kokeilin ensimmäistä kertaa. Ihan tajuttoman hyvää, Tiina muistelee.
Näin piparisnickers valmistetaan
Piparisnickersin valmistaminen on helppoa. Ensin valmistetaan toffee, tai jos haluaa oikaista, voi senkin ostaa valmiina. Esimerkiksi karamellisoitu kondensoitu maito sopii reseptiin mainiosti.
– Joku oli laittanut ihan valmiskinuskikastiketta, sitä mitä laitetaan jäätelön päälle. Toisaalta kinuskin tekeminen itse on todella helppoa. Ei sitä tarvitse kuin silloin tällöin sekoitella ja tulee huomattavasti edullisemmaksi, jos kotoa löytyy jo fariinisokeria.
Toffeen valmistamisen jälkeen paistetaan kaulittu piparitaikina uunissa. Sitten toffee levitetään paistetun piparilevyn päälle, jonka jälkeen päälle ripotellaan myös suolapähkinät. Koko komeus laitetaan vielä hetkeksi uuniin ja lopuksi piparisnickers aateloidaan sulalla suklaalla.
Ahkerana marttailijana ja Klaukkalan Metsäkylän Marttojen puheenjohtajana tunnettu Tiina valmisti viime vuonna piparisnickersejä myös myyjäisiin.
– Ne revittiin ihan käsistä. Piparisnickers on valtavan hyvä herkku myyjäisiin tai ihana syötävä vietävä.