Pizza on herkullinen ruoka, jonka täytteitä voi vaihdella oman mielen mukaan. Pizzan valmistus onnistuu helposti myös gluteenittomana.
Pizzaa on helppo tarjottava niin arkiruoaksi, kuin illanistujaisiin. Valmista pitsapohja edellispäivän perunamuusista, tai kokeile vaihtelun vuoksi hieman mehevämpää pannukakkupitsaa. Nämä pizzapohjat sopivat useimmille, sillä ne ovat paitsi gluteenittomia, mutta myös hiivattomia. Ja mikä parasta, ne valmistuvat nopeasti.
Pizzapohjaan saa vaihtelua käyttämällä taikinan osana tattarijauhoa, maissijauhoa, riisijauhoa tai sokerijuurikashiutaleita.
Pizzapohja perunamuusista
1 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunamuusia
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl yrttiseosta
3 rkl öljyä
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon öljy. Lisää joukkoon perunamuusi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaulitse taikina tai painele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperin päälle. Levitä pohjalle haluamasi täytteet ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Voit käyttää pizzapohjan valmistukseen myös perunasosejauhetta tai -hiutaleita.
Pannukakkupizza
6 dl maitoa
3 munaa
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
½ dl öljyä
½ dl öljyä
Yhdistä suola, leivinjauhe ja jauhoseos keskenään. Sekoita maidon joukkoon munat, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja öljy. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia ja kaada leivinpaperin päälle uunipellille. Lisää päälle haluamasi täytteet ja paista 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia.
Lähde: Keliakialiitto