Liota kaurahiutaleita noin 20-30 minuuttia.
Lisää joukkoon loput aineet. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia ja anna levätä liinan alla 15-20 minuuttia.
Leivo taikinasta pallo ja anna levätä noin viisi minuuttia liinan alla. Painele taikina uunipellille. Anna taikinan kohota noin 15 minuuttia, kunnes taikina tuntuu pehmeältä. Leikkaa taikinapyörällä haluamasi kokoisia paloja ja anna kohota vielä noin 20 minuuttia.
Paista 210-220-asteisessa uunissa 12-18 minuuttia.
Kerrosrahka ja muru: Sekoita aineista murumainen seos ja paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes muruseos saa kauniin värin ja on rapeaa.
Tarvitset annokseen myös kaksi ruokalusikallista hyvää hilloa esimerkiksi karhunvadelmahilloa. Kasaa rahka annoslaseihin kerroksittain lisukkeiden kanssa.
Tästä reseptistä saat 4-6 annosta (muruseosta tosin jää yli), mutta lopun murun voi syödä esimerkiksi jogurtin lisukkeena.