Suomalaisen K-supermarketin postaus kerää Facebookissa tykkäyksiä.
Vihdin K-supermarketin kauppias Timo Laukkanen antaa asiakkailleen ilmaiseksi sellaiset tuotteet, joita ei voida enää myydä. Kauppias kertoo Makuja.fi:lle, että tämä toimintatapa on ollut hänellä käytössä jo vuoden verran.
– Tämähän ei ole keltään pois – vaan jollekin lisää. Maailman hölmöintähän se on viedä ruokaa roskiin, kauppias toteaa.
– Haluamme saada aina kärryn tyhjäksi. Emme halua heittää mitään roskikseen! hän kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Eli liene yllätys, että vihtiläiset ovat olleet hyvin mielissään paikallisen K-kaupan toimintatavasta. Kauppias on saanut paljon positiivista palautetta ruoan jakamisesta ilmaiseksi.
– Asiakkaat ovat olleet aika iloisia ja saamme paljon palautetta siitä, että kuinka ihmiset toivovat, että heidänkin kaupassaan toimittaisiin näin, Laukkanen toteaa.
– Tämä on sellainen alue, että täällä ei ole lähistöllä ruokajakoa. Me olemme täällä tällainen paikallinen hyväntekijä, kauppias jatkaa.
Silloin tällöin ilmaiseksi jaettavat tuotteet ovat aiheuttaneet suomalaisissa myymälöissä kaaoksen. Vihdin K-supermarketissa tällaisia ongelmia ei kuitenkaan ole ollut.
– Hamstraamista ei ole koskaan oikeastaan tapahtunut, Laukkanen kertoo.
– Eikä ole koskaan tarvinnut mitään poliiseja kutsua paikalle – eli ihan hyvin meillä on toiminut tämä homma, kauppias jatkaa.
Video: Hauska video paljastaa, mitä nelivuotias ostaisi ruokakaupasta, jos hän saisi päättää.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.