Takana ikimuistoinen reissu Etelä-Saksan viinitiloille. Saadessani kutsun Saksan viinitiedotukselta, nousi ensimmäisenä kysymyksenä mieleen, että miksi minä? Miksei joku varsinainen viinikirjoittaja? Viiniblogeja ja -lehtiä lukee kuitenkin huomattavasti ruokablogeja suppeampi yleisö, joka katsoo viinipulloa toisin kuin keskiverto kuluttaja. Siksi pidin valintaa objektiivisestikin katsottuna fiksuna. Kun lehdistömatkan ajankohta osui melkoisen hyvin kesälomani rippeisiin ja onnistuin yhdistämään siihen vielä Frankfurtin-reissun vaimon kanssa, kutkutti se takaraivossa läpi kesän. Saksan viini-instituutti ei varmasti tiennyt, että Pfalzin, Rheinhessenin ja Rheingaun (sekä Moselin) Rieslingit ovat valkoisista suosikkejani. Viinejä tuli lopulta maistettua matkan aikana liki 250 laatua.
VIINIKIRJOITTAJAT JA MINÄ. Matkaseurue koostui viinikirjoittajista ympäri maailmaa. USA, Englanti, Kanada, Norja, Kiina, Hong Kong, Alankomaat, Puola ja Suomi. Huomasin varsin nopeasti, että mitä viinituntemukseen tulee, olen tässä porukassa melko noviisi. Se ei haitannut, päinvastoin. Aloin imeä porukan tietoa ensimmäisestä illasta lähtien ja nautin suunnattomasti pelkästään ympärillä käytävien keskusteluiden kuuntelemisesta. Ihan hirveästi ei ollut keskusteluihin antaa, paitsi suomalaisen monopolin haukkuminen. Sympatiaa herui eniten norjalaisilta, joiden monopolissa saksalaisilla viineillä on kuitenkin olennaisesti suurempi rooli kuin Alkossa.
Porukka oli täynnä hyvin erilaisia persoonia, mikä lopulta synnytti kuitenkin uskomattoman heterogeenisen voimakkaan yhteisöllisyyden, jollaiseen en ole koskaan aiemmin törmännyt. Upea kokemus myös sosiaalisella tasolla. Kun vahvat persoonat olivat nauttineet ensimmäisenä iltana muutaman lasillisen viiniä, päästiin jo väittelyn tasolle. Oli mielenkiintoisella tavalla huvittavaa kuunnella kunnon wine fightia Pinot Noirin nykytilasta, hinnoittelusta ja viljelyalueiden arvostuksista. Vastaavia debatteja ehdittiin käydä melkein päivittäin.
OHJELMA. Viiden päivän matkaohjelma Pfalzissa, Rheinhessenissä ja Rheingaussa oli todella tiivis. Varsinaista vapaa-aikaa ei ollut lainkaan, koska puolen tunnin iltapäivätauot kuluivat suihkussa käymiseen, illalliselle laittautumiseen ja 1-2 some-postauksen tekemiseen. Saksaa helli kesän ensimmäinen helleaalto ja vaikka se lähtökohtaisesti ihanaa onkin, verotti jatkuva hikoilu välillä porukan motivaatiota. Ei silti, kiukuttelua ei ollut ja porukan intohimo viiniä kohtaan säilyi aina etusijalla, vaikka jet lagikin kaukaa tulleita välillä painoi. Olimme kuitenkin maistelemassa maailman parhaiden Riesling- ja Pinot Noir -alueiden hedelmiä.
[embed]Youtube-video
Kerron vierailluista viinitiloista myöhemmissä bloggauksissa. Niputan nyt yhteen suurimpia keskusteluaiheita reissun aikana.
SATOKAUSI. 2016 on ollut Saksan viinitiloilla painajainen. Kesäkuussa kuulemma satoi melkein jokainen päivä. Työkoneet eivät päässet mutaliejussa viljelmille ja hoitotyötä jouduttiin tekemään paikoitellen ympäri vuorokauden. Elokuun lopun lämpöaalto saattaa korjata lopputulemaa paljonkin ja helpotuksen virettä oli ilmassa jokaisella tuottajalla. Kuluneen viikon parin aikana rypäleet olivat päässet kypsymään erinomaisesti ja kypsymistä oli nähtävissä liki päivittäin. Melkoinen shokki viime vuoteen verrattuna, jolloin viinitalot olivat myhäilleet supertyytyväisinä lämpimässä kesässä, joka jostain syystä ei silti verottanut rypäleiden elintärkeitä happoja.
Pahiten vaikea satokausi 2016 kolahtaa luomutiloille, joista osa joutuu varmasti luopumaan luomurajoituksista selvitäkseen eteenpäin. Sertifikaatin saamiseen vaaditaan kolmen vuoden tarkastelujakso ja mikäli tämä vuosi osuu siihen, voivat esim. tiukat kuparisuihkutusrajat tulla vastaan.
TUHOLAISET. Keskusteluun nousi tämän tästä japanilainen banaanikärpänen, Drosophila Suzukii. Jenkeistä taannoin Espanjaan rantautunut ja sieltä Ranskaan levinnyt pirulainen hyppäsi Alppien yli 2011 ja alkoi tehdä tuhoa saksalaisilla marjaviljelmillä erityisesti kaudella 2014. Eroa tavalliseen banaanikärpäseen on piikki, jolla se puhkaisee rypäleen ja aiheuttaa sen homehtumisen. Naaraat laskevat rypäleisiin muutaman viikon elinaikanaan jopa 300-400 munaa, joten invaasion voima on valtava. Kärpänen tykkää kaikista punaisista marjoista ja tuhot Saksan kirsikkatiloilla ovat olleet katastrofaalisia. Myöhemmin kypsyvät punaviiniköynnökset ovat tarjonneet ravintoa pitemmällä kesää. Jostain syystä kärpäselle ei ole kuitenkaan maistunut Pinot Noir -rypäleet ja viinintekijät ovat saaneet hitusen huokaista helpotuksesta. Evoluutio saattaa kuitenkin auttaa kärpäsiä ymmärtämään myös tämän jalolajikkeen päälle.
Luonnonmukaisia torjuntakeinoja ei vielä ole, mutta ne ovat yksi tärkeimmistä tutkimuskohteista Saksan viiniteollisuudessa. On muuten mielenkiintoinen kulttuuriero, että meillä lajia kutsutaan banaanikärpäseksi ja englannissa ja saksassa viinietikkakärpäseksi, koska mennessään viinilasiin, juomaan tulee etikkaisia aromeja.
Muitakin ötököitä torjumaan on käytetty feromonipisteitä, joiden suihkauttamat tuoksut pistävät urosötökät sekaisin eivätkä he löydä naaraita ja pääse lisääntymään. Nerokasta. Kanojakin on testattu ja niistä saatu hyviä tuloksia, koska lannoittavatkin samalla. Ne ovat kuitenkin kallis keino, koska tuppaavat katoamaan yksitellen viiniköynnösten seasta. Peuroja yms. kasvinsyöjiä vastaan on yksi viinitilallinen laittanut viljelyksille pahansisuisuudestaan tunnetun laaman.
HISTORIA. Saksalaiset viinit ovat kokeneet melkoisen myllytyksen viimeisten vuosikymmenten aikana. 1970-luvulla niiden arvostus oli huipussaan, mutta osittain määrään panostamisen ja uuden maailman markkinoilletulon takia niiden suosio laski. Syitä voidaan etsiä myös mielikuvista. Saksalaiset viinit koettiin ja jossain määrin koetaan yhä edustavan hitusen makeampaa tyyliä. Ts. ”Libis” kummittelee yhä. Kun nopeasti globaalisti levinnyt aalto suosia kuivia valkkareita pyyhkäisi markkinaan, jäivät saksalaiset sen alle. Näin, vaikka upeita kuiviakin viinejä oli tuotettu maassa aina. Saksalainen nuorempi polvi alkoi pitää viiniä vanhanaikaisena juomana ja limuviinojen suosio kasvoi. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita siitä, miten viiniteollisuus pystyi vastaamaan yhtä aikaa kotimaan kysyntään, joka poikkesi ja jossain määrin yhä poikkeaa globaaleista trendeistä.
Viinikulttuurin kehittyessä ympäri maailmaa alkaa katse hiljalleen palata myös makeampien valkkareiden pariin. Tähän auttaa myös mausteisten ruokakulttuurien leviäminen trendeihin sekä Kiinan nousu jättiostajaksi. Punaisissa saksalainen Spätburgunder eli Pinot Noir on asemissa, kun jenkkihenkinen, tammitettu Pinot-trendi alkaa hiipua ja porukka huomaa marjaisen raikkaat, upeat saksalaisversiot.
Saksalaisen viinin markkinanotkahduksesta voidaan syyttää myös Napoleonia. Itsevaltias oli määrännyt 1800-luvulla, että viininviljelijän kuollessa tuli viinitarha jakaa tasan perillisten kanssa. Kun tätä tapahtui sukupolvi toisensa perään, saatiin maa täyteen mikrotason viljelmiä, joilla ei ollut saumaa kamppailla alati kiristyvien maailmanmarkkinoiden kanssa. Laista luovuttiin 1971 ja tuottajat ymmärsivät lyödä hynttyitä yhteen ja lähteä valloittamaan takaisin menetettyjä markkinoita.
Uusi sukupolvi muuttaa asioita kovallakin kädellä. He imevät vaikutteensa ennemminkin isovanhempien metodeista kuin vanhemmiltaan. Siksi luomu- ja biodynaaminen viljely on kovassa kasvussa ja fokus tiukasti laadussa. Saksa on haastava maa tuottaa viiniä niin ilmaston kuin palkkakustannustenkin takia, joten kilpailuetu on haettava huipputasoon tuotetuista viineistä.
Jatkossa kerron tarkemmin tuottajista, pysy mukana! Luvassa myös fiilikset maailmanluokan tastingista. Ja näitäkin fiiliksiä oli seurattavissa Sivumaun Facebookissa, Instagramissa sekä Twitterissä.
[embed]Youtube-video
