Voiko voin lisääminen kahvin joukkoon todella auttaa rasvanpoltossa? Ainakin tämän kaloripommilta kuulostavan juoman nimeen vannovat jo tuhannet laihduttajat ja se on edelleen somehitti.
Bulletproof Coffee -nimellä kulkevan juoman, eli voikahvin keksijä Dave Asprey vakuuttaa sekoituksen tekevän terveydelle pelkästään hyvää. Suolattoman luomuvoin lisäksi kahviin lisätään MCT-öljyä, jota valmistetaan ilman kemikaaleja palmu- ja kookosöljystä. MCT-öljyn sanotaan olevan tavallista kookosöljyä huomattavasti tehokkaampi energianantaja.
Voikahvibuumi alkoi jo kesällä 2013 Yhdysvalloissa, joissa erityisesti paleoruokavalion nimeen vannovat ihmiset löysivät kahvin ja voin yhdistelmän.
Kahvin keksijä laihtui itse 45 kiloa
Voikahvilla voi Aspereyn mukaan korvata aamiaisen ja se auttaa muun muassa pitämään energiatasot tasaisina, mielen virkeänä sekä polttamaan rasvaa.
Valmista kotona voikahvia:
Keitä 2,5 dl mustaa kahvia, lisää joukkoon teelusikallinen MCT-öljyä ja suolatonta voita ensimmäisillä kerroilla noin 1-2 ruokalusikallista. Voin määrää voi lisätä päivien kuluessa. Sekoita aineksia lopulta blenderissä noin 20 sekunnin ajan. Juoman pitäisi näyttää kermaiselta latelta
Voikahvi kuulostaa melkoiselta kaloripommilta – ja sitä se todella onkin. Kun iso Starbucksin latte täysmaidolla sisältää huimat 220 kilokaloria, voi voikahvin energiamäärät kavuta jopa 810 kilokaloriin voin määrästä riippuen. Dave Asperey lisää itse kahvinsa joukkoon jopa kuusi ruokalusikallista voita.
Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta toisaalta Asperey on itse laihtunut yli 45 kiloa korvaamalla aamupalansa voikahvilla ja noudattamalla paleo-ruokavaliota.
Voikahvin väitetyt hyödyt:
- Paino putoaa
- Hillitsee ruokahalua
- Enemmän energiaa, vähemmän väsymystä
- Ehkäisee tulehduksia
- Tehostaa aivotoimintaa
Öljyn ja voin hyödyt
Joidenkin tutkimusten mukaan MCT-öljy on erityisen tehokas apu laihduttajalle, sillä se muuttuu kehossa nopeasti energiaksi, eikä varastoidu rasvaksi. Tämän vuoksi etenkin urheilijat ja painonpudottajat ovat suosineet tätä öljyä jo vuosikymmenien ajan rasva-aineenvaihduntaa tukevana energianlähteenä. Öljyä käytetään myös yleisesti rasvojen imeytymishäiriöiden ravitsemushoidossa sekä ketogeenisen ruokavalion tukena.
Kahviin lisättävä luomuvoi sisältää sen sijaan runsaasti omega-3 -rasvahappoja. Voin tulisi olla nurmirehua syöneen lehmän maidosta valmistettua luomuvoita.
– Voikahvi voi olla energiaa-antava aamupala, joka tarjoaa monia ravineita, hillitsee nälkää ja voi myös lisätä kehon rasvanpolttoa, ravitsemusterapeutti Amy Shapiro toteaa.
Lähteet: Kithen Daily, Bulletproof, Fitsugar
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.