Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Yhdeksän hedelmää ja vihannesta, joiden kuoriminen kannattaa lopettaa – välittömästi!

hedelmiä ja vihanneksia
Munakoiso, porkkana ja kesäkurpitsa kuuluvat niin vihnnesten joukkoon, jotka kannattaa syödä kuorineen.Shutterstock
Julkaistu 18.02.2019 06:59

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Monet meistä kuorivat hedelmät ja vihannekset ennen käyttöä, mutta läheskään aina siitä ei ole mitään hyötyä – päinvastoin. Kuori on yleensä se kasviksen terveellisin osa. 

Seuraavassa Expressen-sivuston laatimassa listauksessa on koottu yhteen joukko hedelmiä ja vihanneksia, jotka kannattaa pistellä poskeen kuorineen päivineen.

1. Perunat

Perunoiden kuoret sisältävät runsaasti kuitua, joka näyttelee tärkeää roolia niin ruoansulatuksen kuin painonhallinnan kannalta. Peruna ja perunan kuoret ovat myös erinomainen C-vitamiinin lähde. Jos kuoret eivät houkuttele, voit kokeilla valmistaa niistä herkullisia sipsejä.

MUISTATHAN TÄMÄN? Älä missään nimessä laita jääkaappiin! Viranomainen varoittaa perunoiden säilytykseen liittyvästä terveysriskistä

2. Kurkku

kurkku kurkut

Suurin osa vesipitoisen kurkun ravintoaineista on sen kuoressa. 

Kurkku on suurimmaksi osaksi vettä, minkä vuoksi kuoren syöminen on erityisen tärkeää. Kurkun kuori sisältää kuidun lisäksi vitamiineja, jotka auttavat torjumaan ryppyjä ja vahvistamaan hiuksia ja kynsiä.

3. Punasipuli

Sipulin aivan ulointa ohutta kuorta ei kannata syödä, mutta sipulin uloimmat, juuri kuoren alta löytyvät kerrokset kannattaa jättää paikoilleen. Mitä paksummin sipulin kuorit, sitä vähemmän ravintoaineita sipuliisi jää jäljelle.

4. Porkkana

Porkkanan kuori sisältää A-vitamiinia, jota et missään nimessä halua heittää pois. Porkkanan vihreä pää sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia ja klorofylliä, joten kuoren lisäksi porkkanan pää kannattaa jättää paikoilleen.

LUE MYÖS: Neljä kasvista, joita ruokavaikuttaja toivoisi suomalaisten hyödyntävän enemmän: ”Superterveellistä”

5. Kiivi

Sen lisäksi, että kiivi on todella herkullista, se on myös terveellistä syötävää. Jos syöt kiivin kuorineen päivineen, saat kolme kertaa enemmän kuitua kuin kuoritusta versiosta. Kiivin kuori tulee syötyä kuin huomaamatta, jos kiivin leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Tiesitkö tämän näppärän niksin? Artikkeli jatkuu videon alla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

6. Appelsiini

Appelsiinin kuori sisältää flavonoidia, joka auttaa verenpaineen ja kolesterolitasojen säätelyssä. Sitkeä kuori ei välttämättä maistu sellaisenaan, mutta hyvin huuhdeltuna sen voi halutessaan raastaa esimerkiksi smoothieiden joukkoon. Appelsiinien kuorista syntyy myös kandeeraamalla herkullisia kakunkoristeita.

7. Munakoiso

munakoiso inkivääri

Munakoison kuoren sisältämät ainesosat suojelevat aivoja. 

Munakoison kuori sisältää runsaasti kuitua sekä verisuonten kalkkeutumista ehkäisevää ja aivosoluja suojelevaa antoksidatiivista antosyaania.

8. Kesäkurpitsa

Jopa 95 prosenttia kesäkurpitsan sisältämästä K-vitamiinista löytyy tämän kasviksen kuitupitoisesta kuoresta. K-vitamiinilla on tärkeä rooli muun muassa luiden ja verisuonten terveyden kannalta.

9. Omena

Myös omenat kannattaa syödä kuorineen päivineen, sillä omenan kuoret sisältävät runsaasti kuituja ja syöpää ehkäiseviä fytokemikaaleja.

Lähde: Expressen

Tuoreimmat aiheesta

Hedelmät