Hyundailta Esapekka Lappia koskeva yllätys
Hyundain WRC-tallissa kolmoskuskin roolissa valikoiduissa kisoissa toimiva Andreas Mikkelsen ilmoitti ajavansa Puolan MM-rallin. Näin Esapekka Lappi ei yllättäen kilpailisikaan Puolassa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala paljasti, kuka Toyota-kuski ei aja seuraavaksi pisteistä: "Jää ulkopuolelle"
Mikkelsen jäi kauas kärkivauhdista Kroatian MM-rallissa. Norjalainen avasi kautensa Monte Carlosta kuudennella sijalla ja saman tuloksen hän ajoi myös Kroatiassa. Edelleen aikaero kärkeen oli kuitenkin julmetun suuri, yli neljä minuuttia.
Mikkelsen selitti vaisua vauhtia kokemuksen puutteella, sillä vaikka vyöllä on paljon MM-ralleja ykkösluokassa, on hän edelliset kaudet ajanut pienemmässä luokassa.
– Ensimmäisenä ja toisena päivänä ero kärkeen oli aika iso, mutta se pieneni. Nyt on kyse vain siitä, että saan luottoa autoon. Pitää treenata ja saada lisää aikaa autossa sekä tuntea nämä pätkät yhtä hyvin kuin huiput, Mikkelsen sanoi MTV Urheilulle.
– Kisa oli vaikeampi kuin odotimme. Toki tiesin, että tämä on hankala ralli, mutta en ole ajanut sitä moneen vuoteen. Kärkijätkien vauhti oli lähellä täydellisyyttä joka pätkällä. Minulla ei ole samaa tuntemusta pätkistä ja sen kanssa olin ongelmissa. Tein parhaani, mutta silti ero oli liian iso.
Seuraavassa MM-rallissa Portugalissa toukokuussa Hyundain kolmatta autoa käskyttää Dani Sordo, jonka voisi povata olevan ajovuorossa myös kesäkuun alussa Sardiniassa. Alun perin kaavailtiin, että kesän kaikki kolme nopeaa sorarallia Puolassa, Latviassa ja Suomessa olisivat puolestaan Esapekka Lapin heiniä.
Mikkelsen kuitenkin paljasti, että hänen seuraava ajokeikkansa Hyundailla on Puolan rallissa.
– Se on ongelma, kun ei ole tarpeeksi aikaa autossa. Ensi kerran ajan Puolassa, Mikkelsen vahvisti.
Hyundain WRC-talli ei ole vielä vahvistanut kokoonpanoaan Sardiniaan eikä myöskään kesän osakilpailuihin. Mikkelsen, Lappi ja Sordo vuorottelevat tänä vuonna Hyundain kolmannessa Rally1-autossa.
Uusimmat
-
11:53
Helsingin kaupungin verkkosivuilla palvelunestohyökkäys
-
11:52
MTV Malmössä – näin poikkeuksellisen suuret turvatoimet näkyvät euroviisukaupungissa
-
11:52
Oireet voivat olla pelottaviakin – tällainen on Suomessa nyt lisääntyvä hinkuyskä
-
11:32
Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
11:08
Posti aloittaa jälleen muutosneuvottelut – jopa 250 voi saada potkut
-
10:58
13-vuotias poika pakotettiin maksumieheksi Espoossa – viidakkoveitsellä aseistautunut ryöstäjä sai saaliksi neljä energiajuomaa
-
10:48
Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä – nämä alat nousevat esiin
-
10:45
Poliisi: Nuoret pahoinpidelleet toisiaan Espoossa
-
10:28
Salkkarit-tähti Axel Milliam ja Yasmin-rakas: Kihlat!
-
10:27
Putinin armeija harjoittelee taktisten ydinaseiden käyttöä
-
10:12
FT: Suomi vahvistaa valmiuttaan sotaan – "Taso vertaansa vailla"
-
10:00
Tiesitkö tätä hapankorpusta? Leipäasiantuntijat muistuttavat tärkeästä seikasta
-
09:53
Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy
-
09:52
Ratkesiko snookerin MM-finaali tähän? Massiivinen hetki päätti pelipäivän – "Paljon jännitystä"
-
09:46
Paljastus Jari Saarion leikkauksen kulisseista: amputaatio keskeytettiin viime hetkellä
-
09:42
Sarjavaras iski – kohteena postilähetykset
-
09:42
Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:26
Putin valvoi viime yön Moskovan pormestarin kanssa
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
Lataa lisää