"Siinä ei hirveästi mietitty Akia" – Kolmiodraama-Mirellan ja Joonatanin piikittelyt eivät jää katsojilta huomaamatta
Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa puidaan Mirellan ja Joonatanin kireitä välejä.
Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa toimittajakaksikko Jari Peltola ja Katja Lintunen käyvät läpi Kolmiodraama-sarjan koukuttavia käänteitä ja peilaavat niitä omiin suhdekiemuroihinsa.
Kolmiodraama-sarjan kahdeksannessa jaksossa Mirellan toinen deittikumppani Aki muuttaa asumaan samaan kotiin, jossa Mirella on asunut Joonatanin kanssa jo jonkun aikaa.
Lue myös: Kolmiodraama-Mirellan käytös saa ihastuneen Joonatanin kyyneliin: ”Onhan se nyt ihan perseestä”
Toimittajakaksikon huomio kiinnittyi Mirellan ja Joonatanin kireisiin väleihin, ja kuinka he vuorotellen piikittelivät toisilleen. Aki puolestaan joutui seuraamaan vierestä kaksikon sanailua.
– Minua ärsyttää tuollainen käytös, en siedä yhtään piikittelyä. Nyt toisessa ärsyttää joku ja sitten pitää käyttäytyä noin. Älkää tehkö tuollaista, Lintunen sanoo.
– Niin, siinä ei hirveästi mietitty Akia – hän on juuri muuttanut sinne asuntoon, eikä tunne kumpaakaan, Peltola jatkaa.
Yllä olevalla videolla Peltola ja Lintunen pohtivat, syntyykö Mirellan ja Akin välille romanssia.
Uusimmassa Koukussa Kolmiodraamaa -vodcastissa keskustelu kääntyy myös kolmen kimppaan:
Kolmiodraama MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Koukussa Kolmiodraamaan ilmestyy MTV Katsomoon maanantain ja tiistain välisenä yönä - samaan aikaan kuin Kolmiodraama-sarjakin. Jaksot viikkoa etukäteen Katsomo+ -palvelussa.
Uusimmat
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: ”Ei maksettu pahaa pahalla”
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
05:55
Rami on odottanut vuokravakuuden palauttamista lähes viisi vuotta – "Aina hän on luvannut maksaa"
-
05:55
Petteri Sihvoselta todella herkullinen arvio Leijonien MM-näkymistä – vahva viittaus uskomattomaan kultakevääseen
-
05:36
Helena Petäistö: Ehtiikö Macron enää pelastaa Euroopan ja kuuleeko Suomi hänen viestiään? Nyt ei pelkkä sisu riitä
-
05:30
Israel: Kolme sotilasta kuoli raketti-iskussa Gazan rajalla
-
05:22
Tänään selviää, ketkä hakevat Mika Aaltolan työtä
-
05:18
Pääministeri Orpo vierailee Tanskassa
-
05:14
Xi Jinping tänään Ranskassa
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:20
Mies löytyi aitaan kiinni naulattuna Pohjois-Irlannissa
-
Lataa lisää