Jon Bon Jovi kamppailee ääniongelmien kanssa.
Bon Jovi -yhtyeen solisti Jon Bon Jovi kärsii äänihuuliongelmista, joiden vuoksi hän ei välttämättä enää koskaan laula yleisön edessä. 62-vuotias rokkari kertoo terveysongelmistaan The Timesin haastattelussa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun sanon tämän. Jos laulaminen ei mene hyvin, jos en voi olla se tyyppi, joka joskus olin... Silloin tämä on ohi, hän sanoo.
Jon Bon Jovi kuitenkin totesi, että on hyväksynyt asian.
The Times haastatteli Jon Bon Jovia Thank You, Goodnight: The Bon Jovi Story -dokumenttisarjaan liittyen. Sarjassa kerrotaan Bon Jovi -yhtyeen tarina, ja lisäksi siinä seurataan Jon Bon Jovin matkaa kurkkuleikkaukseen sekä operaation jälkipyykkiä. The Timesin mukaan Jon Bon Jovi joutui operaatioon surkastuneiden äänihuulten vuoksi.
Jon Bon Jovi huomauttaa, että studiossa laulamisen ja kiertue-elämän välillä on iso ero. Yhtye on hänen mukaansa äänittänyt juuri uuden albumin, ja hän käy harjoittamassa ääntään lauluterapiassa päivittäin.
– Mutta haluan esiintyä kaksi ja puoli tuntia illassa, neljänä iltana viikossa – ja minä tiedän kuinka hyvä voin olla, joten jos en voi olla se tyyppi... sanotaan näin, että minun ei koskaan tarvitse ole lihava Elvis, laulaja muotoilee.
Bon Jovi -rockyhtye perustettiin New Jerseyssä vuonna 1983. Yhtye on esiintynyt vuosien varrella useita kertoja Suomessa.
Uusimmat
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
18:00
Ohhoh! Tiesitkö tämän upeilla laulutaidoilla varustetusta Salkkarit-tähdestä? Niittää nyt menestystä yllättävässä ohjelmassa
-
17:56
MTV seuraa: Kalle Rovanperä pitää kärkipaikkaa huimassa sekuntitaistossa! Elfyn Evansin nuottivihko hukassa
-
17:54
Kohupeluri istui puoli kautta pelikiellossa – debytoi tänään MM-jäällä: "En halua puhua siitä"
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
17:11
Moottoripyöräilijä kuollut liikenneonnettomuudessa Nelostiellä
-
17:10
Romanit pöyristyivät videosta, jossa perhe ei päässyt kioskiin: "Surullista, että pieni lapsi näkee ja kuulee kaiken"
-
17:05
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
17:02
Alankomaiden viisuedustaja ei esiintynyt harjoituksissa – EBU:lta mystinen kommentti
-
16:58
Ex-toimitusjohtaja joutuu korvaamaan melkein miljoonan euron edestä perusteettomia laskutuksia
-
16:57
Sulkapallon kiharainen valintapulma päätökseen – Suomen edustaja valittu
-
16:45
Flirttaileva tanssihow villitsee Salkkareissa
-
16:34
Yllätystarkastuksen karu tulos: Itsemurhaa yrittänyt ei saa hoitoa – on tarjota vain pappi
-
16:34
Oliver Kapanen saanut yhteydenottoja NHL:stä – kommentoi ensi kautta
-
16:30
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
16:22
Luonnonperintösäätiö osti Korppoosta ikimetsän – vanhimmat puut huomattavasti yli 170-vuotiaita
-
Lataa lisää