Suomen hyökkääjä Juha Jääskä hehkutti maalivahti Harri Säteriä, kun tämä piti Ruotsin nollilla Leijonien voitossa Linköpingissä pelatussa miesten jääkiekkomaaottelussa.
Suomi voitti Ruotsin 2–0 Hannes Björnisen ja Jesper Mattilan maaleilla. Harri Säteri piti nollan 28 torjunnalla.
Ottelu oli maille kolmas neljän maaottelun rupeamassa. Viime viikolla Suomessa kumpikin otti voiton, Ruotsi Jyväskylässä 4–0 ja Suomi Mikkelissä jatkoajan myötä 2–1. Joukkueet kohtaavat vielä keskiviikkona Linköpingissä.
Tiistaina Suomi iski ratkaisevat osumat avauserässä. Kapteeni Björninen tälläsi komeasti ohi sinikeltaisten maalivahdin Filip Larssonin ajassa 11.19, syöttäjinä Iiro Pakarinen ja Juha Jääskä. Reilut neljä minuuttia myöhemmin asialla oli KalPa-pakki Mattila, syöttäjinään Atro Leppänen ja Saku Mäenalanen. Mattilalle, 26, maali oli A-maajoukkueuran ensimmäinen.
Loppupeli oli tarkkaa ja tiivistä puolustamista, eikä Ruotsi saanut varsinaista kiriprässiä aikaan oikein missään vaiheessa. Suomen kurinalaisesta esityksestä kertoo neljän alivoiman kestäminen, toki Leijonat jäivät itsekin maaleitta kolmella ylivoimalla. Lopullisena lukkona toiselle peräkkäiselle voitolle rakkaasta vihollisesta oli maalivahti Säteri, joka kirjasi päätöserässä puolet eli 14 koko ottelun torjunnoistaan.
– Taisteltiin kovaa ja "Hapa" (Säteri) otti kaikki kiinni. Aika perusmaajoukkuematsi, ei näissä kauheasti maaleja tule: yksi kiekko viivasta sisään hyvällä maskilla ja yksi riistomaali. Veskari pelasi huippupelin, alivoima oli hyvää ja muutenkin selvitettiin vaikeat hetket. Ei mitään kauneinta, muttei pidäkään olla. Hieno voitto, HIFK-hyökkääjä Jääskä tiivisti kohtaamisen STT:lle puhelimitse.
Ja samaa haetaan sitten vielä yhteen Ruotsin kanssa vääntämiseen, keskiviikkona samassa hallissa.
– Riittää vielä virtaa, totta kai. Ohjelma meillä ihan hyvä, maanantaina treenit ja tiistaina ja keskiviikkona pelit. Pelejähän tässä jaksaa vaikka kuinka, ja kyllä jengissä on hyvä fiilinki. Osalla kaudet loppuivat pettymykseen, hienoa kun saadaan jatkaa pelaamista. Ja eihän tässä missään kesälomalla todellakaan haluaisi olla, kun siellä (Suomessa) 20 senttiä lunta maassa, Jääskä virnuili.
Keskiviikon ottelun jälkeen Leijonat jatkaa MM-valmistautumista pelien merkeissä ensi viikolla vapun jälkeen, kun Tshekissä pelataan kauden viimeinen EHT-turnaus. Tshekin Prahassa ja Ostravassa miteltävät MM-kisat alkavat 10. toukokuuta.
Uusimmat
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: ”Ei maksettu pahaa pahalla”
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
05:55
Rami on odottanut vuokravakuuden palauttamista lähes viisi vuotta – "Aina hän on luvannut maksaa"
-
05:55
Petteri Sihvoselta todella herkullinen arvio Leijonien MM-näkymistä – vahva viittaus uskomattomaan kultakevääseen
-
05:36
Helena Petäistö: Ehtiikö Macron enää pelastaa Euroopan ja kuuleeko Suomi hänen viestiään? Nyt ei pelkkä sisu riitä
-
05:30
Israel: Kolme sotilasta kuoli raketti-iskussa Gazan rajalla
-
05:22
Tänään selviää, ketkä hakevat Mika Aaltolan työtä
-
05:18
Pääministeri Orpo vierailee Tanskassa
-
05:14
Xi Jinping tänään Ranskassa
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:20
Mies oli naulattu kiinni aitaan Pohjois-Irlannissa
-
22:41
Mika Häkkisen ex-tallikaveri seurustelee nuoren ruotsalaismallin kanssa – ylpeili testosteronilla
-
Lataa lisää