10 kilometriä rasvaseokseen peittyneitä rantoja siivottu Hangossa – katso kuvat ja video

0:27imgNäin sujui rantojen siivous Hangossa vapaaehtoisilta.
Julkaistu 13.02.2025 17:42

MTV UUTISET – STT

Puhdistustöitä on keskitetty lintujen pesimispaikkoihin ennen muuttolintujen saapumista.

Vapaaehtoiset ovat saaneet siivotuksi Hangossa 10 kilometrin edestä rasvaseokseen peittyneitä rantoja, tiedotti siivoustalkoita Hangon rannoilla järjestänyt WWF Suomi torstaina. Suurin osa Hangon keskustan lähellä olevista rannoista on nyt saatu puhdistettua.

Rantoja on siivottu Manner-Suomen eteläisimmässä niemessä 31. tammikuuta lähtien. Rasvaseos oli päätynyt mereen öljynjalostus- ja markkinointiyhtiö Nesteen käyttämästä aluksesta.

147101154 hankoLehtikuva

Rasvaseosta on ollut poistamassa yhteensä lähes 250 vapaaehtoista. Puhdistustöitä on keskitetty erityisesti luontoarvoiltaan tärkeimpiin kohteisiin, kuten lintujen pesimäpaikkoihin.

– Sulaessaan rasvaseos voisi vahingoittaa vesilintujen höyhenpeitteen vedenpitävyyttä samaan tapaan kuin öljy. Ensimmäiset muuttolinnut palaavat Suomeen jo lähiviikkoina, ja rasva on tärkeä saada kerätyksi pois luonnosta ennen sitä, sanoo meriasiantuntija Vanessa Ryan WWF:n tiedotteessa.

Tällä viikolla WWF:n vapaaehtoiset olivat myös yhdessä Metsähallituksen kanssa puhdistamassa Hangon saaristoa, jonne rasvaseosta oli niin ikään levinnyt.

147102583 hankoLehtikuva

Ei yhteyttä kalakuolemiin

Torjuntatöiden alkaessa Hangossa hämmennystä herätti suuri määrä rantaan ajautuneita kilohaileja. Myöhemmin selvisi, että kuolleet kalat olivat todennäköisesti peräisin troolista, eikä niillä havaittu olevan yhteyttä rasvaseokseen.

Vapaaehtoisten apu on ollut WWF Suomen mukaan puhdistustöissä korvaamatonta, sillä rasvapalleroiden kerääminen ruovikon seasta on hidasta. Erityiskiitoksen järjestö antaa siitä, että monet hankolaiset ovat osallistuneet siivousurakkaan.

Hangon ympäristövahingon torjuntatoimet ovat nyt WWF:n osalta tauolla, mutta Neste ja Hangon kaupunki jatkavat siivoustöitä palkatun työvoiman kanssa. WWF:n mukaan viranomaiset arvioivat kevään mittaan tarvetta puhdistustöiden jatkamiselle.

Lue lisää: Nesteen tutkimukset: Hangon rakeet peräisin yhtiön merikuljetuksista

Hangon rantojen puhdistustyöt edenneet

Hangon edustan kalakuolemien syy ehkä selvinnyt – näin rantaa siivottiin tänään

Täältä Hangon mysteerimönjä saattaa olla peräisin: "Selkeästi kyseessä laiton päästö"

Tuoreimmat aiheesta

Ympäristövahingot