Elina Järvi, Tiina Hotti Olga Poppius: Error – Mielen häiriöitä (Like 2016)
Erilaiset mielen häiriöt eivät ole enää niin hävettäviä kuin vielä menneinä vuosikymmeninä. Naistenlehtien haastatteluartikkeleita lukiessa tuntuu siltä, että lähes kaikki julkisuuden henkilöt ovat kärsineet masennuksesta tai muista mielen häiriöistä ja käyneet terapiassa. Eikä ihme, sillä puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Työkyvyttömyyden sairausperusteena mielenterveyden häiriöt ovat 60 prosentissa tapauksista. Yhteiskunnan kannalta mielenterveyden häiriöitä kannattaa siis hoitaa eikä jättää näitä ihmisiä marginaaliin.
Error – Mielen häiriöitä kertoo viidentoista jollakin tapaa mielenhäiriöisen ihmisen tarinan. Mukana on niin sanottuja tavallisia ihmisiä mutta myös julkisuuden henkilöitä kuten Children of Bodomin Alexi Laiho, Mokoman Marko Annala, Herra Ylppö ja Milana Misic. Osa julkkisten jutuista on tuttuja ainakin naistenlehtien lukijoille.
Mielen vaivoja kirjassa riittää: on anoreksiaa, bulimiaa, masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä, skitsofreniaa, persoonallisuushäiriöitä, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja trikotillomaniaa.
Alkoholismia ja koulukiusaamista
Hyvin erilaisten ihmisten kertomuksia yhdistää useimmiten joko vanhempien alkoholismi tai koulukiusaaminen. Kerrotut lapsuuden kokemukset ja tuntemukset ovat pääosin rankkoja. Kyse on hakkaamisesta, alistamisesta, vähättelystä. Haastateltavat kuvaavat olosuhteitaan ja usein jo lapsuudessa tai nuoruudessa alkanutta mielenterveydellistä oireilemista hyvin elävän tuntuisesti. Kirjan kirjoittajat ovat siis pystyneet kirjoittamaan hyvin ylös tarinoita, joiden kertominen on varmasti ollut monelle haastateltavalle tuskaista, toisille ehkä myös terapeuttista.
34-vuotias Henna on kärsinyt anoreksiasta ja bulimiasta. Ensimmäinen aiheeseen liittynyt muisto on varhaislapsuudesta, kun supermarketin ravintolassa äiti oli sanonut kuin ohimennen, että hänen pitäisi tarkkailla omaa syömistään. Ja tyttöhään tarkkaili; myöhemmin 17-vuotiaasta 31-vuotiaaksi Hennan pääasiallinen ruokavalio koostui leivistä, joissa oli ketsuppia ja tomaattikastiketta. Joskus sai syödä hedelmän. Taustalla oli perheongelmien lisäksi 17-vuotiaana tapahtunut raiskaus, jonka jälkeen Henna ajatteli pystyvänsä hallitsemaan elämäänsä kehoaan kontrolloimalla. Asiat täytyi tehdä turvaa tuovien rutiinien mukaan, ruokailuvälineiden oli oltava tietyssä asennossa, säännnön mukaan ei saanut syödä ennen kello neljää iltapäivllä...
Moni haastateltava kertoo, kuinka ongelmia on pitänyt piilotella joko perheen julkisivun ylläpitämisen vuoksi tai siksi, että on pelätty lapsen joutuvan huostaanotetuksi. Jos kuitenkin lääkäriin saakka on päästy, monella on ollut vain huonoja kokemuksia lääkäreistä ja heidän halustaan auttaa. Usein oirehtimista on vähätelty eikä lasta tai nuorta ole otettu vakavasti. Kun riitaisan alkoholistiperheen tyttö ryhtyy repimään hiuksiaan säännöllisesti, lääkäri ehdottaa superpallon ostamista ikään kuin korviketoiminnaksi. Hiusten repiminen vain jatkuu.
Masennus tuntuu olevan hyvin yleistä
Kirjassa on useita masennuskuvauksia, myös kertomus raskauden jälkeisestä masennuksesta, joka on todella rankka. Masennusta kokemattomat pohtivat usein, mitä masennus tarkoittaa? Onko se jonkinlaista yleistä huonoa oloa, turhautumista vai mitä? 30-vuotias Anni kertoo, että vaikean masennuksen pahimmassa vaiheessa hän ei halunnut enää mennä minnekään tai nähdä ketään. Lopulta hänet otettiin sairaalaan sisään, kun hän uskaltautui sanomaan hyppäävänsä junan alle, jos ei pääse osastolle. Sairaalassa hän tunsi häpeää jouduttuaan sinne. Anni kertoo, että hänen on toisinaan vaikea hillitä itseään ja sanomisiaan, mutta samalla hän kärsii ihmispelosta. Taustalla on vanhempien pahoinpitelyä, tukistamista ja remmillä hakkaamistaa.
Tämä kirjan ihmistarinat ovat kuvauksia lapsuudesta, jossa ei ole ollut rakkautta eikä välittämistä. Nuoruus- ja aikuiselämää näyttää hallitsevan hyväksynnän hakeminen tavalla tai toisella. Lopulta sairastutaan mielen sairauksiin. Kirjan tarinoiden hyvä puoli on, että nämä haastatellut ihmiset ovat kuitenkin nyt joko tervehtyneet tai ainakin sinut ongelmiensa kanssa.
Lobotomiasta lääkehypeen
Itse tarinoiden lisäksi kirjassa on lyhyt yhteenveto suomalaisen "hulluuden" historiasta otsikolla "Lobotomiasta lääkehypeen". Nykyisin mielen häiriöitä hoidetaan tunnetusti pääasiassa lääkkeillä ja terapialla. Lääkkeiden suuri käyttö saa kritiikkiä mutta toisaalta lääkehoidon ansiosta myös itsemurhien määrä on vähentynyt Suomessa oleellisesti. Lääkehoidon lisääntymisen myötä sairaalapaikkoja on vähennetty rajusti eli "hullut" ovat yhä enemmän keskuudessamme.
Mikä sitten on normaalia ja mikä epänormaalia? Voidaanko sitä määritellä? Psykiatrian erikoislääkäri Pekka Jylhä sanoo, että "psyykkisesti normaalille" on olemassa määritelmä: Pidetään normaalina, jos ihminen pystyy rakastamaan toisia sekä nauttimaan työstään ja elämästään. Sen sijaan jos vastassa on kriisi, johon ei ole keinoja sopeutua, ilmenee yleensä ongelmia. Osa masentuu, osa ahdistuu, osa tulee aggressiiviseksi. Näihin Jylhän mukaan yhteiskunta puuttuu. Toisaalta tätä voi opponoida sanomalla, että monta kertaa yhteiskunta ei puutu ja ongelmat vain pahenevat tai ihminen päätyy itsemurhaan.
Pertti Nyberg
Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa