Venla Kuoppamäen poika sairastui tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Myöhemmin diagnoosi kääntyi skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Vuosien varrella Venla koki äidin lisäksi olevansa poikansa hoitaja, opinto-ohjaaja, sosiaalityöntekijä ja neuvonantaja.
Oskari siunattiin haudan lepoon 6.4.2018 Järvenpäässä. Tunnelmallisessa siunauskappelissa luonto tulee kattoikkunoista sisään ja ulkona huojuvat männyt luovat kehykset tilalle, Venla Kuoppamäki kirjoittaa Sun poika kävi täällä -teoksessaan (Teos, 2022).
Kuoppamäki on Oskarin äiti. Äitiydestä kertoo hänen kirjansakin.
– Mielenterveyden ongelmista ja siihen liittyvistä asioista puhutaan toki koko ajan avoimemmin, mutta vakavista psykooseista ja suljetusta osastosta puhe on aika hiljaista, sanoisin, Kuoppamäki toteaa.
Oskarilla diagnosoitiin ensin tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka myöhemmin kääntyi skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Kuoppamäki haki pojalleen väsymättä apua vuosikausien ajan; hän koki olevansa paitsi hoitaja, myös opinto-ohjaaja, sosiaalityöntekijä ja neuvonantaja.
Venla Kuoppamäki kuvattuna kotona Järvenpäässä, 2021.
Skitsoaffektiivinen häiriö on samankaltainen tila kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta skitsoaffektiivisessa häiriössä psykoottista oirehdintaa voi esiintyä, vaikka mitään erityistä mielialajaksoa ei ole meneillään.
– Parhaani yritin tehdä. Paljon terveempää ja mukavampaa toki kaikille olisi ollut, jos olisin voinut olla vain äiti, Kuoppamäki pohtii.
Maaliskuussa 2018 Oskari menehtyi auto-onnettomuudessa Järvenpäässä. Hän oli 21-vuotias.
Lue myös: Psykoosiin joutuminen ei aina tarkoita skitsofreniaa: "Psykoosissa on monta eri tasoa"
"Itse silloin ajattelin, että murrosikä on vain tosi rankka"
Oskari oli kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuessaan tyypillisessä iässä – aikuisuuden kynnyksellä. Kuoppamäki perheineen piti hänen kipuiluaan pitkään murrosiän oireiluna: oli rattijuopumusta mopolla ja mopoautolla, kannabiksen ostamista, humaltumista.
– Itse silloin ajattelin, että murrosikä on vain tosi rankka. Sellaistakin tapahtuu ja niinkin voi olla, että on vain rankkaa rajojen hakemista, päihdekokeiluja ja muuta.
Kuoppamäki alkoi ajatella mielen sairauden mahdollisuutta vasta, kun hänen äitinsä muistutti sukurasitteesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
– Jos pitäisi valita, oliko diagnoosi helpotus vai järkytys, ehdottomasti ennemmin helpotus. Se selitti monia asioita. Muutamia vuosia oli ollut oireilua, josta osa olisi jälkikäteen ajateltuna voinut johtua psyyken heittelemisestä.
Lue myös: Vauva-arkeen uupunut Mari halusi tappaa itsensä – yksi ajatus pelastaa pimeimmillä hetkillä
Lukemattomia päiviä ja öitä huolissaan: "On tietyllä lailla helpompaa sietää, että sairaus selittää osaa häiriökäyttäytymisestä"
Aluksi pitäisi ymmärtää, miten kokonaisvaltaista psyykkinen sairastuminen on. Sitten voisi ymmärtää, mitä sen hoito vaatii, Kuoppamäki uskoo.
Lukemattomia päiviä ja öitä hän oli huolissaan – huolehti jokaisella solullaan. Niskassa tuntui verenkierto pysähtyvän, vatsaan sattui, sydän muljahteli ja rinnassa jäyti. Otettuaan hatkat esimerkiksi osastolta Oskari saattoi kadota pitkiksi ajoiksi omille teilleen, ja viestit hänelle kaikuivat tyhjyyteen.
Hengittää Kuoppamäki saattoi vasta, kun Oskari oli saatu turvaan, tai kun maniajakso alkoi taittua. Hän itki vuoroin huolesta, vuoroin helpotuksesta ja huojennuksesta.
Sairauttaan ei ihminen voi valita. Ajatuksesta Kuoppamäki sai voimaa hankalina aikoina.
– On tietyllä lailla helpompaa sietää sitä, että sairaus selittää osaa häiriökäyttäytymisestä verrattuna siihen, että ihminen niin sanotusti huvikseen rällää ja rellestää, hän kuvaa.
Aluksi ajatus mielisairaalaan joutumisesta pelotti: "Harva meistä on itse käynyt suljetulla osastolla"
Elokuvien stereotypioissa huutava ihminen raahataan osastolle vastentahtoisesti. Aito osastohoidon todellisuus on monille tuntematon, näkymätön asia. Aluksi ajatus psyykenlääkkeistä tai mielisairaalaan joutumisesta pelottivat Kuoppamäkeäkin.
– Tietynlaiset pelot liittyivät siihen, että harva meistä on itse käynyt suljetulla osastolla. Hyvin nopeasti huomasi, että kaikilla osastoillahan on ihan tavallisia ihmisiä, totta kai. Ei mielenterveyden tila näy ulospäin, Kuoppamäki sanoo.
Oskari koki useita osastohoitojaksoja. Jaksojen aikana sekä Kuoppamäki että hänen poikansa saivat hetken hengähtää: osastolla Oskari ainakin oli turvassa, hyvässä hoidossa.
– Toki pelkoja hoidon suhteen aiheuttaa myös se, että osastolla on se oma, rakas lapsi. On pelko siitä, miten hän voi, millaista hoitoa hän saa, mitä hänelle tapahtuu, Kuoppamäki kuvaa.
Katso myös: Korona-aika on kuormittanut erityisesti nuorten aikuisten hyvinvointia. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Mieli ry: "Mielenterveydestä tulee seuraava pandemia"
Oskarilta puuttui sairaudentunto. Se on kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä yleistä ja tarkoittaa, ettei ihminen kykene hyväksymään sairauttaan tai hän esimerkiksi uskoo, ettei tarvitse hoitoa.
– Terveen on sitä vaikeaa ymmärtää, mutta se onkin yksi terveen ja sairaan mielen ero, Kuoppamäki sanoo.
Lue myös: Anni alkoi kuulla ääniä 14-vuotiaana: ”Kyllähän monet leimaavat ihan täysin hulluksi”
Sairaudentunnottomuus on yleistä: "Se aiheuttaa ärsyyntymistäkin"
Oskarin toimia väritti ristiriitaisuus: toisaalta hän tarvitsi ja myös toivoi apua, mutta saattoi lähteä terveyskeskuksen aulasta hatkaan, kun odotusajat venyivät.
– Opin aika nopeasti, että sairaudentunnottomuus on yleistä varsinkin maniassa olevalle: silloin tuntee olevansa elämänsä vireessä ja parhaassa mahdollisessa kunnossa, täynnä voimaa ja itseluottamusta. Mihin nyt silloin hoitoa tarvitsee? Kuoppamäki sanoo.
Katso myös: Miksi ihminen päätyy yrittämään itsemurhaa? Millainen ihminen sitä suunnittelee? Juttu jatkuu videon alla.
2:50
Haastateltavana Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen.
Silloin tällöin hän joutui toimimaan Oskarin selän takana – siis juonimaan, jotta saisi lapsensa osastohoitoon.
– Se oli ihan välttämätöntä. Totta kai tuntuu tosi ikävältä, että joutuu toisen selän takana toimimaan. Terveelle ihmiselle sairaudentunnottomuus on vaikea asia. Se aiheuttaa ärsyyntymistäkin: etkö nyt hitto vie tajua omaa parastasi? Sen käsittelyä auttaa, kun ymmärtää, että se on hirmu yleistä. Eli Oskari ei ollut mitenkään poikkeus, Kuoppamäki kuvaa.
Osastolle päädyttyään Oskari saattoi raivota äidilleen, koska tämä oli järjestänyt hänet sinne. Myöhemmin hän soitti pyytääkseen anteeksi.
Pieni rakas, Kuoppamäki usein ajatteli: vaikka sairaus teki Oskarin toimista repiviä, hän oli silti äidilleen aina sama, rakas pieni poika.
Lue myös: Räde, 22, julkaisi rehellisen kuvan, jotta menneisyyden arpia ei tarvitsisi hävetä – somejätit poistivat kahdesti
Hoitopolussa olisi parannettavaa: "Se lisää kärsimystä ja haaskaa myös yhteiskunnan rahoja"
Kaikki ongelmat eivät suinkaan johtuneet Oskarista. Kuoppamäki kokee, ettei mielen sairauksien hoidossa Suomessa oteta huomioon sairauden ominaisuuksia, kuten juuri sairaudentunnottomuutta.
Esimerkiksi tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito edellyttää lääkärin kirjoittamaa M1-lausuntoa, joka saa olla korkeintaan kolme vuorokautta vanha. Vaikka Oskarilla siis oli diagnoosi, hän joutui silti odottamaan lausuntoa osastohoitoa varten. Aina pinna ei kestänyt, ja Oskari saattoi kadota kesken prosessin.
– Tuntikausien odottelu terveyskeskuksessa, jossa yleislääkäri tekee arvion, joka tehdään sitten psykiatrisessa sairaalassa uudelleen, tuntuu turhalta. Se lisää kärsimystä ja haaskaa myös yhteiskunnan rahoja siinä kohtaa, Kuoppamäki sanoo.
Katso myös: Mistä tietää, että voi henkisesti huonosti? Juttu jatkuu videon alla.
11:34
Videolla kerrotaan, mistä merkeistä tietää tarvitsevansa apua.
Koska osastojaksot pyritään pitämään lyhyinä, moni kotiutuu heti, kun vointi sen vain sallii. Tähän Kuoppamäki toivoisi enemmän tukea, sillä kotiutuva potilas on toipilas, jonka tukemiseen ei riitä viikkojen päähän sovittu keskusteluaika psykiatrisen hoitajan kanssa.
– Pahimmillaan siinä ajassa ehditään nollapisteeseen. Hoidon vaikutus ja myös se, mitä se on maksanut, valuu hukkaan, kun ei varmisteta, että vointi oikeasti saadaan hyväksi.
Lue myös: Aiemmin Riikka, 39, ajatteli olevansa "vain tällainen ihminen" – sitten hänellä diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus
"Kyllähän Oskarilla oli paljon jaksoja, jolloin sairaus oli hyvin balanssissa"
Maniassa ja myöhemmin psykoottisemmissa jaksoissa Oskari ei ollut oma itsensä. Hän saattoi antaa itsestään aggressiivisen vaikutelman ja kärsiä erilaisista harhoista.
– Sehän on ristiriitainen tunne, kun näet, ettei lapsesi ole oma itsensä. Onhan se pelottavaa: tuleeko hän tuosta vielä takaisin omaksi itsekseen? Kuoppamäki kuvaa.
Vuosien varrella Oskarin maniajaksot noudattelivat yleensä samaa kaavaa, jonka Kuoppamäki oppi tuntemaan. Se teki kaikesta helpompaa.
– Tiesi, että tässä menee kuukausi, mutta sitten se taas helpottaa ja maniajakso menee ohi.
Hyviäkin hetkiä oli: syötiin perheen yhteiset sunnuntaipäivälliset, tavattiin, pidettiin yhdessä hauskaa. Koko elämä ja arki eivät olleet pelkkää sairautta.
– Kyllähän Oskarilla oli paljon jaksoja, jolloin sairaus oli hyvin balanssissa. Ja oli ihana myös nähdä, miten hän tyttöystävän ja kihlattunsa kanssa pystyi rakentamaan omaa elämäänsä, Kuoppamäki sanoo.
Vaikeidenkin aikojen läpi rakkaus ja toivo auttoivat jaksamaan. Perhe kannatteli toisiaan; läheisilleen Kuoppamäki pystyi aina puhumaan.
– Ei ole kiistäminen, että se on raskasta ja kokonaisvaltaista, ja itsestä huolehtiminen on supertärkeää. Et voi auttaa läheistäsi, oli kyseessä sitten lapsi tai muu, jos et pidä huolta omasta jaksamisestasi, hän muistuttaa.
Katso myös: Tällaisia ovat psykoosin oireet. Juttu jatkuu videon alla.
3:54
Psykoosiin vajotessaan ihminen muuttuu. Psykoosin oireet ovat moninaisia: tavallisin niistä on äänten kuuleminen.
Kuoppamäki jaksoi pitkään toivoa, että Oskari pääsisi suorittamaan opiskelunsa loppuun. Myös Oskari toivoi tätä ja aloitti esimerkiksi automaalarin opinnot, muttei koskaan valmistunut.
Ymmärräthän, ettei kukaan voi opiskella sairaana. Niin vertaisryhmän vetäjä Kuoppamäelle sanoi. Mielenterveysomaisten järjestö FinFamin vertaistapaamisessa hän viimein ymmärsi, että voisi hellittää omien toiveidensa ja odotustensa suhteen.
– Siellä jotenkin syntyi ajatus siitä, että sen sijaan, että katsoo aina opiskelujen suhteen ensi syksyyn ja taas ensi syksyyn, niin mitä, jos katsoisikin seuraavan kymmenen vuoden päähän? Antaisi niiden vuosien näyttää, miten asiat järjestyvät, Kuoppamäki kuvailee.
Oikeastaan oli helpottavaa päästää irti odotuksista.
– Olihan se helpottava ajatus, mutta ei myöskään kauhean helppo, ja on varmasti ihan luonnollista, etten täysin pystynyt siihen. Omaa toivomistani lisäsi se, kun tiesin ja näin, miten Oskari opiskeluja itse toivoi, ja miten hän joutui kohtaamaan oman pettymyksensä omaa itseään kohtaan, Kuoppamäki kuvailee.
Lue myös: Kahden lapsen äiti Ida, 27, piiloutui vuosia hymyn taakse – sai lopulta kolme tuskaista diagnoosia: "Ei tämä läheisillekään mikään helppo paketti ole"
Tarve mielenterveysomaisen kirjalle oli huutava: "Olen saanut ventovierailta ihan valtavasti viestejä"
Ymmärtävätkö ihmiset, miksi kirjoitin tästä; miksi halusin tuoda jotain näin henkilökohtaista julki?
Näitä ajatuksia Kuoppamäki kävi läpi ennen kirjansa julkaisua.
Olemme tottuneet lukemaan selviytymistarinoita masennuksesta ja burnoutista. Tärkeintä on toivon sanoma – se, että masennuksesta voi toipua ennalleen, palautua, palata taas töihin ja tuottavaksi. Harvempi kertoo elämästään mielenterveysomaisena tai vuosia, vuosikymmeniä kestävän mielenterveysongelman kanssa. Jos kertoisi, myös yhteiskunta hyötyisi, Kuoppamäki uskoo.
– Jos hoitoon alkuvaiheessa panostaa, jatko olisi helpompaa, hän kuvaa.
Kävi ilmi, että pelot kirjan suhteen olivat täysin turhia. Vastaanotto on ollut hyvä.
– Se on ollut parempi kuin jotenkin ikinä olisin uskaltanut ajatella. Olen saanut ventovierailta ihan valtavasti viestejä, kymmeniä ja kymmeniä, toinen toistaan ihanampia, liikuttavampia, rohkaisevampia ja ihan vain kiittäviä. Kylmät väreet menevät nytkin, kun mietin, miten hienon vastaanoton kirja on saanut, Kuoppamäki sanoo.
– Se viesti, jonka haluaisin välittää, on avoimuuden lisääminen. Nämä asiat ovat muutenkin vaikeita. Jos tähän pitää vielä liittää häpeää tai salailua, se on varmasti vaikeampaa.
Kukaan ei voi toista parantaa tai pakottaa tätä syömään lääkkeitään. Ajoittain se turhauttaa, kiukuttaakin. Oman tekemisen rajallisuus pitää myös ymmärtää, Kuoppamäki muistuttaa.
– Kun olet tehnyt kaikkesi, enempää ei voi. Sitten täytyy luottaa siihen, että elämä kantaa ja menee eteenpäin ja aika näyttää, miten asiat asettuvat.
Lue myös: Entä, jos et toivu masennuksesta ennallesi? Tästä on kyse toipumisorientaatiossa, jossa sairastamisen tavoite ei ole parantua: "Jokaisella on oikeus elää hyvää elämää 'puutteistamme' huolimatta"
Lue myös: Kun läheinen sairastuu, perhe ei voi häntä parantaa – silti syyllisyys murskaa monet alleen: "Ihminen voi pohtia, onko oikeutta omaan elämään"
Katso myös: "Jos puhuu itsemurhasta, ei tee sitä" – et kai usko näihin mielenterveysmyytteihin?
2:58
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Osittainen lähde: Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä (Teos, 2022)