Subin 112-sarjan ensihoitaja Elina Tapaninen työhön mahtuu paljon huikeita selviytymistarinoita, mutta myös ikäviä hetkiä, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä.
Ensihoitaja Elina Tapaninen kertoo tavallisen työpäivänsä alkavan vuoronvaihdolla. Päivään kuuluu myös hälytysajoneuvojen tarkastusta, hallinnollisia töitä sekä opiskelijaohjausta – tämä kaikki tietysti hälytystehtävien ehdoilla.
– Aika ei käy pitkäksi, Tapaninen nauraa.
– Parasta ensihoitajan työssä on monipuolisuus, ihmisten kohtaaminen ja halu auttaa, joka on toki lähtökohtainen syy oman työn tekemiselle.
Tapaninen valmistui ensihoitajaksi ammattikorkeakoulusta vuonna 2005. Hän on siis tehnyt ensihoitajan töitä kymmenen vuotta.
Elina Tapaninen.
– Minulla on ollut hoitoviettiä aina ja halusin tehdä jotain jännää työtä. Vaihto-oppilasvuotenani Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla kävin perustason ensihoitokurssin ja innostuin työstä.
– Lapsena olen katsonut Lentävät lääkärit -sarjaa ja sanonut äidille, että minusta tulee joskus lentävä lääkäri. Ihan niin ei käynyt, mutta melkein, Tapaninen naurahtaa.
Elina Tapaninen kertoo ensihoitajauransa aikana pohtineensa välillä, että voisi tehdä ennemmin vaikka kaupan kassan työtä. Mutta tunne on mennyt ohi.
– Työssä huonoimpia hetkiä ovat ne, kun kokee, ettei ole voinut olla avuksi. Vaikka mitään ei olisi ollut tehtävissä.
Ne ovat puolestaan hienoja hetkiä, kun saa vilpitöntä palautetta.
– Oli sellainen tapaus, jossa iäkäs rouva oli erittäin huonossa kunnossa. Hänen tyttärensä oli mukana ja sairaalan aulassa kävin toivottamassa hänelle voimia ja kosketin häntä olkapäähän tukeakseni.
– Tämä iäkäs rouva menehtyi, mutta jälkeenpäin hänen tyttärensä oli lähettänyt esimiehelleni sähköpostia, jossa hän kiitti pienestä eleestäni ja sanoistani. Tuollaisina hetkinä tuntee tekevänsä työtä, jolla on merkitystä, Tapaninen toteaa.