Alma Hätönen hakeutui intensiiviterapiaan siskonsa kuoleman jälkeen: "Hän on muistutellut, että ei hätää"

0:30img
Katso videolta: Alma Hätönen oli mukana tuoreimmalla Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella – lähetti erityisen viestin kesken suoran lähetyksen
Julkaistu 15.02.2023 11:01
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Alma Hätönen kertoo, miten hän selvisi raskaista tapahtumista, jotka osuivat hänen elämäänsä viime syksynä.

Juontaja Alma Hätösen loppuvuosi 2022 oli monin tavoin poikkeuksellisen raskas.

Elokuussa ilmoitettiin, että Hätönen on yksi syksyn 2022 Tanssii Tähtien Kanssa -kauden tähtioppilaista. Samaan aikaan, kun hän eli kiireistä TTK-syksyä, varjosti hänen henkilökohtaista elämäänsä suuri suru. Hätösen sisko oli sairastunut vakavasti.

Hätösen syksy kului TTK-treenisalin ja sairaalan väliä kulkien. Lokakuussa hän kertoi Instagram-tilillään siskonsa nukkuneen pois.

Lue lisää: Alma Hätönen kohtasi valtavan surun – sisko menehtyi 39-vuotiaana: "Pidimme kädestä ja silitimme myös lähdön hetkellä"

Loppuvuonna myös Hätösen oma henki oli vaarassa, kun hän ja hänen kumppaninsa Jaakko Ohtonen ajoivat kolarin ollessaan matkalla Ouluun joulun viettoon.

Nyt jälkikäteen viime syksyn tapahtumia pohtiessaan Hätönen ei itsekään ymmärrä, miten hän selvisi kaikesta kokemastaan.

– Vaikka TTK on tosi hieno kokemus, niin se on aikamoinen ryöpytys, minkä käyt siinä läpi. Siinä on kaikki se opettelu ja miljoonayleisölle esiintyminen asiassa, jossa et ole hyvä, ja samalla ravasin koko ajan sairaalassa, hän kertoo MTV Uutisille.

Lue myös: Alma Hätönen joutui kolariin – vakava tilanne oli lähellä: "Olisi voinut käydä tosi pahasti"

Hätönen kuvailee olevansa ihminen, joka lamaantumisen sijaan toimii kriisitilanteen kohdatessaan. Hän uskoo tämän olleen ratkaiseva tekijä siinä, että hän selvisi läpi rankan syksyn.

– Minä toimin ja selviydyin ja puristin sen syksyn, jonka jälkeen menin terapiakartanoon intensiiviterapiaan ja käsittelin kaikkea silloin, kun minulla oli sellainen hetki. Otin loppuvuoden tosi rauhassa ja palailen töihin sopivalla tahdilla, hän kertaa.  

Rankasta viime vuodesta huolimatta Hätönen kertoo voivansa tällä hetkellä todella hyvin.

– Uskon myös siihen, että nämä kokemukset ovat tehneet sen, että olen tosi läsnä ja tosi tietoinen siitä, että meidän kaikkien aika täällä on rajallinen, hän sanoo.

Hätönen sanoo pyrkivänsä elämään kiitollista elämää ja ottamaan siitä kaiken irti.

– Siskoni oli kuitenkin nuori, kun hän menehtyi ja omakin lähtöni oli aika lähellä [kolarissa]. Onneksi mitään ei kenellekään sattunut eikä siinä käynyt mitään muuta kuin autolle kävi vähän huonosti. Se kaikki on kuitenkin tehnyt sen, että arvostan omaa ja muiden elämää ja hyvinvointia tosi paljon.

Hätönen kertoo, että hänen siskonsa poismenossa oli kaikesta surusta huolimatta myös kauniita elementtejä. Oman läheisen menettäminen selvensi hänelle sen, että media-alan töiden lisäksi hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa myös toisenlaisia töitä.

– Tulen menemään myös kohti sitä, että voisin tehdä jotain työtä, jossa voisin auttaa esimerkiksi kuolemanpelon kanssa tai loppuun saattamisessa, hän sanoo.

Hätönen uskoo vahvasti esimerkiksi henkimaailmaan, erilaisiin energioihin ja muihin usein yliluonnollisiksi miellettyihin asioihin. Hän on tuntenut siskonsa läsnäolon myös tämän kuoleman jälkeen.

– On ollut sellaisia pieniä hetkiä, joissa siskoni on muistutellut, että ei hätää, hän on täällä toisella puolella, hän sanoo.

Lue myös: Alma Hätönen kohtasi valtavan surun – sisko menehtyi 39-vuotiaana: "Pidimme kädestä ja silitimme myös lähdön hetkellä"

Tuoreimmat aiheesta

Alma Hätönen