Maria Manner, Teivo Teivainen: Brasilia (Siltala 2016)
Brasilia ei ole aloittelijoille, sanoi säveltäjä Antônio Carlos Jobim. Lainaus on toimittaja Maria Mannerin ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen ajan hermolla olevasta kirjasta Brasilia.
Kirja ei ole ajankohtainen vain Rio de Janeiron olympialaisten takia – mihin kirja antaa avartavaa yhteiskunnallista taustoitusta – vaan myös jättivaltion isojen ongelmien ja mahdollisuuksien vuoksi.
Brasilia on suurten mittaluokkien maa. Puhutaan sitten maantieteestä, varallisuuseroista, uskonnoista tai luonnonvaroista. Maan politiikka on operettimaisen sekaista kähmintää, korruptiota ja lehmänkauppoja. Brasilian taloudellisen merkityksen takia nimet kuten Dilma Rousseff ja Petrobras tunnetaan Suomessakin.
Kirja etenee sujuvasti ja journalistisella otteella ristiin rastiin suurta valtiota, vaikka paljon huomiota saa Rio de Janeiro, kirjoittajien avoimesti kaipaama Brasilian kotikaupunki.
Maailmaa ei katsota pilvenpiirtäjien lasi-ikkunoiden läpi, tai helikopterista. Kirjan avaus yksityishelikopterien hurjasta määrästä Sao Paulon megapolisin taivaalla on herkullinen esimerkki rikkaudesta ja köyhyydestä.
Suurkaupungin kotiapulaisella ja kullankaivajalla Amazonin alueella on nimi ja elämäntarina.
Katolinen kirkko menettää asemaansa
Katolinen Brasilia on entistä vähemmän katolinen. Karismaattiset protestanttiset kirkot leviävät kun sienet sateella. Uskonto on bisnestä ja konservatiivista asennetta, mutta köyhille karismaattiset liikkeet antavat itsetuntoa.
Kirjassa ei viivytä sivukaupalla stereotypioiden sambakarnevaaleilla. Jalkapallosta puhutaan, mutta opus murskaa kliseen siitä, että maassa olisi 200 miljoonaa futishullua. Jalkapallo on kiistämättä suosittua, mutta intoa karkottavat monet tekijät katsomoväkivallasta muuttuneisiin vapaa-ajanviettotapoihin.
Tämän vuosituhannen puolella kymmenet miljoonat brasilialaiset ovat, jos eivät vaurastuneet, niin nousseet sosioekonomisesti ylöspäin. Köyhyyden väheneminen on kiistatonta, ja toivottavasti peruuttamatonta. Kirja antaa tästä hyvää näyttöä.
Työväenpuolue petti lupauksensa
Edellisen presidentin Luiz Inácio Lula da Silvan aikana maan talous porskutti eteenpäin. Raaka-aineista maksettiin maailmalla, erityisesti Kiinassa, hyvää hintaa. Lula edusti työväenpuoluetta, mutta ”talouseliitti oli helpottunut”, kun Lula osoittautui hyväksi kaveriksi talouselämän kanssa, kuten kirja toteaa.
Köyhistä oloista tullut Lula oli erittäin suosittu. Edustamansa työväenpuolueen odotettiin muuttavan maan rakenteellista ja syvää epätasa-arvoisuutta ja murtavan perinteisiä eliittejä.
Toisin kävi. Korruptio syövytti myös työväenpuolueen. Tämä näkyy niin maata koettelevassa, öljy-yhtiö Petrobrasiin liittyvässä lahjontavyyhdessä, kuin olympialaisten rakennusprojektien korruptiossa.
Työväenpuolueesta ei ollut köyhien suojelijaksi, vaan heitä on häädetty pois kisaprojektien tieltä.
Köyhät poliisin armoilla
Brasilia ei ole iloinen, eri etnisten kansanosien sulatusuuni. Maassa on räikeää epätasa-arvoa ja köyhyyttä.
Viranomaisten väkivaltakoneisto iskee säälittä ja jotakuinkin rangaistuksetta köyhiin. Faveloissa on järjestäytynyttä rikollisuutta ja kaduilla ryöstöjä, mutta ongelmien ratkaisuksi tarjotaan luoteja, ei olosuhteiden muutosta. Poliisit itse ovat usein vaatimattomista oloista.
Sisäinen väkivaltaisuus on suuressa ristiriidassa maan rauhanomaisen ulkopolitiikan kanssa, mistä kirja muistuttaa.
Korruptio ja virkamiesmielivalta ovat arkipäivää. Niitä joutuvat kiertämään kaikki, ja nokkelien keinojen rajana on mielikuvitus. Jeitoksi kutsuttu menetelmä on eräänlainen kulttuurinen luova tapa löytää ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan, kirjoittajat kertovat.
Eliittiä kaltereiden taakse
Brasilia muuttuu. Kansalaiset ovat tietoisempia oikeuksistaan ja vaativat niitä. Puolueita ei enää öljytä rahalla yhtä huolettomasti kuin ennen. Eliittiä on joutunut korruptiosta paitsi oikeuteen myös vankilaan.
Brasiliaa on mahdotonta ängetä yksien kansien väliin. Tekijät eivät ole yrittäneetkään yleisesitystä. Valinta on onnistunut ja uutta tietoa antava.
Se mistä olisin halunnut hieman enemmän taustoitusta, on maan monimutkainen päätöksenteko- ja puoluejärjestelmä. Se osaltaan ruokkii korruptiota, sillä mikään puolue ei kasva niin suureksi, etteikö joutuisi nojautumaan pienempiin, usein pelkkien intressien takia perustettuihin, puolueisiin. Poliittinen lehmänkauppateollisuus on kuin ikiliikkuja.
Brasilian talous on liemessä, väkivalta rehottaa ja koulutus yhä liian heikkoa ja kapeaa. Mutta kuten kirja toteaa, maan merkitys maailmalle kasvaa.
Janne Hopsu
Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa