Poliisi kertoi saaneensa kansainvälisen rikollisverkoston parikymppisen suomalaisjohtajan kiinni.
Poliisin mukaan laajan huumerikosverkoston johtavaksi hahmoksi epäillyllä 22-vuotiaalla suomalaismiehellä on muutamia ominaisuuksia, jotka ovat auttaneet häntä pääsemään tällaiseen asemaan.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Gustafsson Lounais-Suomen poliisilaitokselta, kuvailee miehen olevan yksi aiemmin tutkittujen huumekokonaisuuksien taustalta paljastuneista merkittävistä hahmoista.
– Kun tutkintoja on matkan varrella tehty, sieltä on tullut pintaan koko ajan enemmän ja enemmän tämä henkilö.
Poliisin mukaan mies on kantasuomalainen eikä hänellä ole merkittävää aiempaa rikostaustaa: mies on ollut aiemmin syytettynä vain yhdestä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta.
Mies on Porvoossa toimivan, vuonna 2023 perustetun autoihin keskittyvän yrityksen, toimitusjohtaja. Yrityksen osoite on Porvoon keskustan tuntumassa sijaitsevassa omakotitalossa.
Ei merkittävää rikostaustaa
Miehen johtaman rikollisverkoston epäillään organisoineen Suomeen vuosina 2023–2024 yli 300 kiloa amfetamiinia, viisi kiloa MDMA:ta, yli 30 000 ekstaasitablettia, viisi kiloa kokaiinia, viisi kiloa hasista ja 300 000 Ksalol-tablettia.
Poliisi on tiedottanut rikollisverkoston toiminnasta kahdesti: ensin huhtikuussa 2024 ja uudelleen lokakuussa 2024. Useiden poliisilaitosten yhteistyössä onnistuttiin saamaan kiinni ja esitutkinnan alaisiksi yli 40 epäiltyä verkoston jäsentä eri puolilla Suomea.
– Epäilty johtohenkilö otettiin kiinni syyskuun lopulla, ja hän on edelleen vangittuna. Miestä epäillään kaikkiaan 11 törkeästä huumausainerikoksesta, Gustafsson sanoo.
Törkeiden huumausainerikosten lisäksi poliisi epäilee henkilön syyllistyneen kahteen erilliseen tuhotyöhön.
Maksamattomien huumevelkojen vuoksi mies määräsi toisen henkilön polttamaan viime vuoden toukokuussa ja uudelleen syyskuussa Länsi-Uudenmaan alueella sijaitsevan moottoripyöräkerhon tilat.
Lisäksi miestä epäillään vakavasta väkivaltarikoksesta.
Ei ole ollenkaan yleistä, että vailla merkittävää rikostaustaa oleva 22-vuotias päätyy kansainvälisen huumeverkoston johtohahmoksi. Gustafssonin mukaan miehellä on muutamia ominaisuuksia, jotka ovat edesauttaneet hänen nousuaan rikollispomon asemaan.
– Varmaankin ainakin osittain kielitaidon ja tietynlaisen suuntautuneisuuden vuoksi. Hänellä on tietenkin myös kyky hoitaa asioita, tässä tapauksessa huumekauppaa.
Kielitaidolla Gustafsson viittaa siihen, että miehellä on hyvä ruotsin kielen osaaminen.
– Kun tuodaan huumeita Ruotsista, niin se varmasti se helpottaa asioita tavattomasti.
Helsingin poliisi pääsi rikollisverkoston toiminnan jäljille vuonna 2023 tehdessään katujengiin kytkeytyvän ekstaasitakavarikon. Sittemmin Helsingin, Länsi-Uudenmaan- ja Lounais-Suomen poliisilaitokset paljastivat yhdessä kaikkiaan kahdeksan erillistä huumausaineiden salakuljetusta Ruotsista Suomeen.
Kesäkuussa 2024 Helsingin käräjäoikeudessa annetussa tuomiossa määrättiin huumausaineiden salakuljetukseen ja levittämiseen osallistuneille henkilöille yhteensä noin 90 vuotta vankeutta.