Suomenlinnassa on eilen päivällä vieraillut noin 30 hongkongilaisturistin ryhmä.
Suomenlinnassa asuva Camilla Ekholm törmäsi näkyyn olleessaan liikkeellä naapurinsa kanssa. Kantoninkiinan kieltä taitava brittiläinen naapuri kuuli, kuinka ryhmän vetäjä kertoi hongkongilaisturisteille Suomen puhtaasta luonnosta ja hyvinvoinnista.
Suurelle ryhmälle suunnatut sanat särähtivät suomenlinnalaisten korvaan tilanteessa, jossa maan hallitus on kieltänyt yli kymmenen hengen kokoontumiset ja kehottanut välttämään sosiaalisia kontakteja koronaepidemian vuoksi.
Lue myös: Ulkomailta Hongkongiin palaaville kansalaisille asetetaan karanteenirannekkeet – sijainnin jakava laite kiinnitetään henkilöön heti lentokentällä: ”Meidän tulee varmistua siitä, että ihmiset pysyvät kotona”
– Naapurini huomautti oppaalle kiinaksi, että hän puhuu ryhmälle täyttä valetta. Meillähän on käynnissä yhteiskunnallinen poikkeustila, vaikka hän toisin kertoikin turisteille, Ekholm sanoo.
Naapurukset eivät jääneet paikalle pidemmäksi aikaa. He arvioivat kyseessä olleen epävirallisen matkanjärjestäjätahon toteuttama turistikierros.
– Näitä niin sanottujen villien matkanjärjestäjien kierroksia tehdään myös Suomenlinnassa, ne ovat tuttu näky. Tässä tapauksessa turistiryhmäläisiä ei voi syyttää mistään. He hajaantuivatkin pienemmiksi ryhmiksi heti, kun naapurini kertoi heille kiinaksi Suomen tilanteesta, Ekholm kertoo.
Kierroksen järjestäjä ei tiedossa
Suomenlinnan hoitokunnan tiedottaja Timo Nurmi vahvistaa MTV Uutisille, että kyseessä ei ole ollut hoitokunnan valtuuttama turistikierros, joiden järjestämisestä vastaavat Ehrensvärd-seuran auktorisoidut Suomenlinna-oppaat.
Suomenlinnan hoitokunta on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, joka hallinnoi Suomenlinnaa. Hoitokunta on hallituksen koronaohjeiden mukaisesti peruuttanut kaikki yleisötapahtumansa, mutta linnoitukselle on poikkeusolojenkin aikaan vapaa pääsy.
Nurmi pitää epävirallista, hallituksen ohjeiden vastaista turistitoimintaa varsin ikävänä.
Lue myös: THL: Suomessa on 400 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa
Finnair perunut Hong Kongin lentoja
Suomenlinnan hoitokunnan tiedossa ei ole, millaisesta turistiryhmästä tarkalleen ottaen on ollut kyse, mutta "villien oppaiden" kierroksiin on saarella törmätty myös Nurmen mukaan aiemminkin.
Kun koronaepidemia maaliskuun alussa paheni, suoria lentoja Hong Kongiin operoiva Finnair kertoi peruuttavansa Kiinan- ja Hong Kongin -lentoja 30. huhtikuuta saakka.
Lue lisää: Finnair peruu ensi kuussa tuhansia lentoja
MTV Uutisten tiedossa ei ole, koska Suomenlinnan ryhmä on Suomeen tullut tai miten turistien on tarkoitus poistua maasta.
Camilla Ekholm ilmoitti havainnoistaan Helsingin poliisille Twitterin kautta. Poliisi kiitti Ekholmia ilmoituksesta ja kertoi valvovansa kokoontumisrajoitusten noudattamista muiden tehtäviensä ohessa.