Suomeen on tullut useita kymmeniä koronatartuntoja mystisestä Skopjen kaupungista – millainen Skopje on ja ketkä sinne matkaavat?

3:38img
MTV Uutiset selvitti: Tällainen on koronalennoista tunnettu Skopje – miksi Suomesta matkustetaan Pohjois-Makedoniaan?
Julkaistu 21.08.2020 06:08

Julia Saario

julia.saario@mtv.fi

Hallituksen riskimaihin lukeutuvan ja "koronalentojen" myötä kuuluisaksi nousseen Skopjen koronatilanne on huono. Alueelle kuitenkin matkustetaan ja sieltä palataan riskeistä huolimatta. Suomen suurlähetystön mukaan on mahdotonta sanoa, miksi näin on.

Tuskin monikaan olisi osannut nimetä Pohjois-Makedonian pääkaupunkia Skopjea vielä muutama viikko takaperin. Nyt kaupunki on noussut kaikkien suomalaisten tietoisuuteen Turkuun suuntautuneiden ”koronalentojen” takia.

Lentojen matkustajista yhteensä 60 on todettu koronatartunta viimeisen kahden viikon aikana.

Pohjois-Makedoniasta vastaavan Belgradin suurlähetystön päällikön sijainen Lassi Härmälä kuvailee maan koronatilanteen olevan melko huono, vaikka parempaan suuntaan ollaan mahdollisesti menossa.

– Koronatilanne on kohtuullisen huono Pohjois-Makedoniassa ja muuallakin täällä alueella, hän kertoo.

– Sinänsä viime viikkoina on näkynyt tasaantumista, päivittäiset tartunnat eivät ole enää olleet nousussa, mutta niitä on yhä vähintään kymmeniä ja yleensä 100–200 tartuntaa päivässä.

Lue myös: 

Yli sata matkustajaa saapui jälleen Skopjesta Turkuun – ongelmatilanne lentokentällä sai perheenisän kieltäytymään testauksesta: ”Kysyin, mikä tässä on ongelmana?”

Lue myös: 17 Skopjesta tulleella matkustajalla on todettu koronatartunta – lennoilla todettu yhteensä 60 tartuntatapausta

Kovia rajoituksia ja sakkoja

Pohjois-Makedoniassa on otettu käyttöön melko järeitä toimia leviämisen katkaisemiseksi.

– Pohjois-Makedoniassa on voimassa maskipakko ja kokoontumisrajoituksia, nämä on ne keskeiset toimet tällä hetkellä.

Härmälän mukaan maskin tai huivin käyttö on pakollista julkisilla paikoilla sisätiloissa, julkisissa kulkuvälineissä sekä ulkona silloin, kun kahden metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista.

– Tämän rajoituksen rikkomista myös vahditaan, esimerkiksi viime viikon maanantaina poliisi sakotti 24 tunnin aikana 466 henkilöä tästä syystä.

Pohjois-Makedoniassa lähimaista Serbiasta, Kosovosta, Montenegrosta ja Bosnia-Hertsegovinasta saapuville kansalaisille on määrätty myös pakollinen koronatesti ehtona maahan saapumiseksi.

– He voivat kuitenkin saapua maahan ilman koronatestiä, jos heillä on lentolippu maasta poistuvalle lennolle tai he oleskelevat maassa vain kolme tuntia tai vähemmän.

Muiden maiden kansalaisille vastaavaa testipakkoa ei kuitenkaan ole.

Lue myös: Skopjen-lennoilta todetut tartunnat näkyvät koronaluvuissa päivien viiveellä –  ylilääkäri avaa monimutkaista ja hidasta prosessia

Suomi-yhteisö hyvin pieni

Pohjois-Makedonian Suomi-yhteisö on Härmälän mukaan pieni.

– Maan Suomi-yhteisön suhteen puhutaan yksittäisistä henkilöistä, hän kertoo.

Härmälä kertoo myös, että on hyvin vaikeaa sanoa, millä asialla ihmiset matkustavat Suomesta Skopjeen ja toisin päin.

– Matkustusilmoituksia on tehty ihan yksittäisiä tämän alueen maihin ja näiden perusteella selkeää kaavaa ei ole, emmekä tietenkään seuraa yksittäisten matkustajien liikkeitä.

Härmälän mukaan turismi Pohjois-Makedonian alueelle on vielä vähäistä. Unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air avasi reitin Turun ja Skopjen välille vasta viime vuonna, mitä ennen maahan matkustaminen oli huomattavasti vaivalloisempaa.

– Pohjois-Makedonia ei ole vielä suuri matkustuskohde, tämä yhteys on oikeastaan vasta avannut sitä, hän kertoo.

Väkiluvultaan hieman Helsinkiä pienemmästä Skopjesta tuli Pohjois-Makedonian pääkaupunki maan itsenäistyessä Jugoslaviasta vuonna 1991.

Historiallinen kaupunki sijaitsee noin 20 kilometrin päästä kiistellyn Kosovon rajasta. Onkin todennäköistä, että valtaosa Skopje-Turku-lentojen tartunnoista on peräisin Kosovosta, sillä elokuussa Turkuun on lentänyt EU:n ulkopuolelta lähinnä Kosovon kansalaisia. Suomen kansalaisia on saapunut 1 056 ja Kosovon 452. Tiedossa ei ole, kuinka moni näistä suomalaisista on kosovolaistaustainen, Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin.

Täydennetty jutun loppuun tietoa Kosovosta ja sieltä Skopjen kautta Suomeen matkustaneista 21.8. klo 9.55.

Lue myös: Kauniaisten kaupunki kohtasi somessa ikävän vastaanoton ilmaisille kasvomaskeille – käsintehtyjä, pestyjä ja jopa silitettyjä maskeja luultiin käytetyiksi: ”Harmittaa meidän työntekijöiden puolesta”

Lue myös: THL: Suomessa todettu 37 uutta koronavirustartuntaa – tartuntamäärä lähes kaksinkertaistunut kahden viikon seurantajaksolla

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Makedonia